Luulitko, että terassilla ei tarvitse huolehtia koronariskistä? Koronatartuntoja on jäljitetty terasseillekin, kertoo kuitenkin Helsingin Sanomat.
HS:n haastattelema Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen johtaja Mika Salminen kertoo, että suomalaisten tartuntojen kaksi päälähdettä ovat olleet juhannuksesta alkaen iltaelämän paikat, joissa ei ole voinut pitää turvaväliä, ja kaveriporukoiden kokoontumiset.
Ravintoloiden terasseilla ei tällä hetkellä rajoiteta asiakasmäärää kuten sisätiloissa.
Pääkaupunkiseudulla voimassa olevat kokoontumisrajoituksetkaan eivät rajoita tapahtumien osallistujamäärää eikä ulkotiloissa ole määritelty turvavälille pituutta. Sisätiloissa yli 10 hengen ja ulkotiloissa yli 50 hengen yleisissä kokoontumisissa järjestäjän on kuitenkin huolehdittava, että turvaväli on tosiasiallisesti mahdollista säilyttää.
Mika Salmisen mukaan tilanne on nyt tartuntamäärien kasvusta huolimatta tilanne vähemmän huolestuttava kuin viime vuonna, jolloin rokotuksia ei vielä ollut. Salminen sanoi aiemmin MTV:lle, että pelkkää ilmaantuvuuslukua ei kannata enää tuijottaa.