Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lähiopetus vaarassa – syksyllä on edessä uusia rajoituksia, ennakoi STM:n Varhila Ylellä

On epäselvää, voivatko koulut palata syksyllä lähiopetukseen, sanoo sosiaali- ja terveysministeriön (STM) kansliapäällikkö Kirsi Varhila Ylellä. Hän oli vieraana eilisillan A-studiossa.

– Tämä on suuri kysymys näillä tartuntaluvuilla, Varhila sanoi.

Hänen mukaansa erityisesti vaakalaudalla on lähiopetus korkeakouluissa ja mahdollisesti myös toisella asteella eli lukioissa ja ammatillisissa oppilaitoksissa.

Jos tartuntojen kasvu jatkuu nykyistä vauhtia, syksyllä lienee luvassa myös muita lisärajoituksia. Varhila kertoi Ylelle, että rajoituksilla pyritään vaikuttamaan erityisesti nuoriin.

Varhila kertoi, että asetus 12–15-vuotiaiden rokottamisesta on valmistumassa elokuun puolivälissä. Hän piti myös koronapassin jatkoselvittelyä mahdollisesti aiheellisena, mutta huomautti, että passi voi olla ristiriidassa perustuslain kanssa.