Finnair alkaa tarjota matkailijoille koronan pikatestiä Helsinki-Vantaan lentoaseman läheisyydessä, yhtiö tiedottaa. Testejä saa ensi keskiviikosta 4. elokuuta alkaen.
Pika-antigeenitestin hinta on 65 euroa, mikä on merkittävästi edullisempi kuin yksityisten lääkäriasemien vastaavat testit. Esimerkiksi Mehiläisellä matkailijan pika-antigeenitesti maksaa 172,90 euroa ja Terveystalolla 163 euroa. Lisäksi pitää vielä maksaa todistuksesta, jonka hinta on 20–34 euroa. Matkaa varten tehtävistä koronavirustesteistä ei saa Kela-korvausta.
Finnair lupaa antigeenitestin tuloksen sekä englanninkielisen todistuksen kahden tunnin sisällä. Testin tulos siirtyy myös Omakantaan, jossa on Suomen virallinen koronapassi.
– Ennakkotestaus on monissa maissa terveysturvallisen matkustuksen edellytys, joten sen on oltava saavutettavaa ja kohtuullisen hintaista kaikille, jotka haluavat matkustaa. Finnairin uusi pika-antigeenitestauspalvelu sujuvoittaa matkalle lähtöä. Yhä useampi maa hyväksyy pika-antigeenitestauksen. Tavoitteenamme on lähiaikoina myös lisätä testauspaikkoja Suomessa, sanoo Finnairin turvallisuusjohtaja Kaarlo Karvonen tiedotteessa.
Ihan kaikkia matkailijoita uusi testimahdollisuus ei kuitenkaan lämmitä, sillä monissa maissa rajalla vaaditaan PCR-testiä. Sitä Finnair ei tarjoa.
On matkailijan itsensä vastuulla selvittää, millainen testi kohdemaassa kelpaa.
Vaatimukset voi tarkistaa kunkin maan viranomaisen nettisivuilta. Myös Finnair kertoo sivuillaan matkustusrajoituksista niissä maissa, joihin yhtiö lentää.