Helsinkiin aukeaa ensi viikolla uusi elokuvateatteri – "Ykkössaliin aiempaa isompi valkokangas"

Triplan Bio Rex -elokuvateatteria remontoidaan parhaillaan keväällä lopettaneen Cinamonin tiloihin. Aapo Siippainen
Aapo Siippainen

Aapo Siippainen

Triplan kauppakeskukseen aukeaa perjantaina 6. elokuuta Bio Rex -elokuvateatteri. Se tulee samoissa tiloissa aiemmin tänä vuonna lopettaneen Cinamon-elokuvateatterin tilalle.

– Edellinen elokuvateatteri ennätti olla auki vain kolme kuukautta, joten emme ole rakentaneet sitä uudestaan. Esitystekniikkaan on tehty kuitenkin parannuksia. Esimerkiksi ykkössalissa on aiempaa isompi valkokangas. Myös penkityksiä parannetaan. Myymäläaluetta on uudistettu reilusti, sanoo toimitusjohtaja Aku Jaakkola Helsingin Uutisille.

Muutostöiden ja parannusten tekeminen jatkuu Bio Rexissä vielä elokuun alun jälkeenkin. Varsinaisia avajaisia on tarkoitus pitää syyskuussa.

Bio Rexissä on kuusi salia, joihin mahtuu noin 600 katsojaa. Suurimmassa salissa on 200 paikkaa.

Jaakkola sanoo, että tällä hetkellä on mahdoton sanoa, kuinka paljon katsojia saliin saa ottaa. Avin tiukimman tulkinnan mukaan määrä voi olla vain 25 prosenttia, jos salissa pidetään kahden metrin turvavälejä, Jaakola sanoo.

– Katsomme määrän ensi viikolla. Käymme asiasta jatkuvaa väittelyä avin kanssa. Elokuvateattereistamme on lähtenyt koko aikana tasan nolla tartuntaketjua.

Ruotsalaisen Svenska Bion omistamalla Bio Rexillä ei ole Helsingissä muita elokuvateattereita. Yhteensä Suomessa on 11 Bio Rexiä. Ketju on toiminut aikaisemmin Helsingin keskustassa.

- Aikanaan Lasipalatsi on ollut osana ketjua kun se otti ensimmäisiä askeleitaan.

Bio Rex Triplan lipunmyynti aukeaa keskiviikkona 4. elokuuta.

Virolainen Cinamon jatkaa toimintaansa kauppakeskus Redissä.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut