Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

"Herranjestas, mikä koppi!" – Roihuvuoren uusi stadion kerää peleihin jopa 450 ihmistä – tunnelma saa ohikulkijatkin pysähtymään

Pesäpallo: Superpesikseen nousseen Roihuttarien kotiottelut saavat kehuja hyvästä tunnelmasta. Grillimakkara on yhä tärkeä perinne.

Roihuvuoren täksi kesäksi uusittu pesäpallostadion on saanut paljon kiitosta toimivuudestaan.

Roihuttarien kotipeleissä on ollut keskiarvoisesti 350 katsojaa per ottelu. Valtaosa katsojista on kotikaaren takana katetussa katsomossa.

Seinäjokea vastaan pelattua ottelua seurattiin heinäkuussa kiinnostuneena myös kolmospuolen katsomon aidan takana – rinteellä on noin kymmenen kiinnostunutta, joku pysähtyy hetkeksi, joku seuraa koko pelin.

– Parhaassa viikonloppupelissä on ollut runsaat 450 katsojaa, lipunmyynnistä vastannut Jussi Mertamo kertoo.

Mertamon mukaan iso osa katsojista tulee lähialueelta Itä-Helsingistä.

– Joulupukki toi minulle kausikortin. Lapsenlapsi pelaa junnuissa, kertoo ylpeänä läheltä peliin tullut Leena Kontra. Hän tuli paikalle Tampereella asuvan veljensä Jyrki Jyrkiäisen kanssa.

Kahvilatoiminta kiittää, kun aurinko paistaa. Makkarapisteellä tapasimme vapaaehtoistyöntekijä Petri Haukisen. Hänen pesiskipinänsä syttyi jo nuorena Helsingin Puna-Mustissa.

– Rakkaus lajiin veti tänne vapaaehtoiseksi. Ilmoittauduin keväällä mukaan. Ajattelin, että talkoolaisia ei ole koskaan liika. Makkaraa myydään sellaiset 150 kappaletta pelissä, Haukinen ynnäsi.

Ottelussa ostetaan myös yli 300 kuppia kahvia.

– Opettelemme organisaationa vielä uutta. Otteluissa on ollut kannustava tunnelma, Itä-Länsi-otteluun valittu jokerilyöjä Teea-Kaisa Vikiö kiittää roihuvuorelaisia kannattajia.

Nousijajoukkue on taistellut kynsin hampain jokaisesta pisteestä. Valinnat Poriin eivät siis yllätä.

”Hyvä Cami!”, katsoja kannustaa myös tähdistöotteluun valittua Camilla Höglundia.

– Kuuluttajamme Ruth Palola osaa hienosti liekittää yleisöä. Onhan se ihan huikeaa, kun saa omilta tukea. Vaikuttaa kaikkien suorituksiin positiivisesti, Höglund kertoo.

Ajolähdössä Palola innostaa yleisöä:

– Nyt jos koskaan kättä yhteen!

Vaikka peli oli selvä, Palola jaksoi loppuun asti:

– Herranjestas, mikä koppi!

– Se on kärpänen kakkosella!

Kannustusmusiikki kaipaa päivitystä. Nuoria vanhat kasariklassikot eivät kiinnosta.

Kaverukset Tero Ikonen ja Erik Åfelt ovat käyneet katsomassa kaikki kauden kotipelit. Heidän mielestään joukkue ei yllä pudotuspeleihin, mutta se ei joudu myöskään karsimaan.

– Iso ero on vielä kuuden kärkijoukkueen kanssa. Ehkä ensi vuonna on mahdollisuudet pudotuspeleihin.

Seuran oma, kasvatti kakkosena lyövä Höglund nousi kovaan Idän joukkueeseen ensimmäisellä pääsarjakaudellaan.

– Itseluottamusta ja rutiinia kaivataan joukkueena lisää. Taidoista homma ei ole kiinni, Höglund ynnää mennyttä kesää.

Lisäksi Roihuttarien pelinjohtaja Tommi Nevala on saanut kutsun arvo-otteluun Poriin kakkospelinjohtajaksi.

Roihuttarien seuraava kotipeli on torstaina 5. elokuuta kello 18 Lapuan Virkiää vastaan.