Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Joko testasit? Nämä uudet ravintolat aukesivat Helsinkiin –  yksi trendi selvässä nosteessa

Pääkaupunkiin on tullut taas uusia ravintoloita. Aasialainen Navi Noodle Bar Unioninkadulla on yksi niistä. Ja kohta se laajentaa jo viereiseen tilaan.

Vain kaksi viikkoa sitten avattu Navi (nimi tulee jugendtyylisestä Navigator-talosta) on saanut nopeasti kanta-asiakkaita. Kaikkien askel ei olekaan vienyt vain Kasarmitorille. Esimerkiksi viime sunnuntain loppulounaalla pienet tilat alkoivat täyttyä.

Omistaja Chao Tangin tavoitteena on moderni kiinalainen, kunnioittaen kiinalaisen katuruoan perinteitä. Navi Noodle Bar on sisustukseltaan skandinaavisen pelkistetty ja nimensä mukaan se on keskittynyt nuudeleihin.

Listalla on nuudelikeittoja ja haudutettuja nuudeleita.Niin vehnästä kuin riisistä. Sekä paistettuja nyyttejä.

Erikoisuuteena on kiinalaisen Panda-panimon oluet. Panda Outlaw Dried Tangerine Peel Beerin saa myös mukaan, koska se on alle 5,5 prosenttinen. Muut ovat hunaja-ale ja vehnäolut, joita täydentää valikoima kansainvälisiä juomia ja alkoholeja. Kotimaisista listalle on päässyt makumaailmaan sopiva Helsinki Long Drink Yuzu.

Ainakaan toistaiseksi Navin herkkuja ei saa Woltista eikä Foodorasta, mutta paikan päältä noudettuna mukaan.

Vajaan kahden viikon päästä toiminta laajenee myös viereiseen liiketilaan ja tuotelupaus on kova:

– Palvelemme asiakkaita, jotka etsivät aitoa kiinalaista ruokaa ja eksklusiivista ruokailupalvelua, Tang sanoo.

Talousvaikeuksiin kapsahtaneen Juuren paikalle Korkeavuorenkadulle tuli huippukokki Pekka Terävän Ego. Terävän kumppaneina ovat alalla hyvin tunnetut Ismo Sipeläinen ja Kalle Tanner. Lisäksi Olo Group aikoo perustaa vielä 1-2 ravintolaa tänä vuonna. Ravintolaryppään koelaboratoriona toimii uusi Kozeen Shiwan (entinen Bao Bao) Kasarmikadulla.

Ravintolaketju Chitr Chicken avasi heinäkuussa Sörnäisissä. Tätä ennen se oli ehtinyt jo Espooseen ja tulee vielä syksyllä Pasilaan. Viimeksi kuluneen kymmenen kuukauden aikana se on perustanut seitsemän uutta ravintolaa Suomeen ja katsoo olevansa tällä hetkellä ”Suomen suurin Fried Chicken -ketju”. Paikkoja kertynyt yhteensä 12. Helsingissä toimivat entuudestaan Easton ja Rastila.

Jaime Ysern ja Antti Ketonen toivat modernin espanjalaisen Uudenmaankadulle, kun perustivat La Taperían. Junk y Vegan avautui Sanomataloon entisen Painobaarin tiloihin. Toisaalla Be More Plant myy Korkeavuorenkadulta gastronomisia vegeruokabokseja nyt myös koteihin.

Aleksis Kiven kadulla loikkasi esiin The Frogg, joka tarjoaa vietnamilaista ruokaa. Etelä-Haagassa remontoidaan kuumeisesti uutta thaimaalaista vanhan Rosewayn tiloihin Ruusutarhankadulla.

Kaksi havaintoa: heiluriliike tuo takaisin; kaikki eivät pakene naapuriin ja lähiöihin. Aasialainen keittiö on uudessa nosteessa.