Asuminen: Kontulaan valmistunut 16-kerroksinen uudisrakennus on lopultakin valmis. Kontulalaiset toivovat talosta piristysruisketta kotikaupunginosalleen.
Kontulan uudeksi maamerkiksi rakennettu 16-kerroksinen tornitalo on nyt valmistunut.
Keinulaudantie 2:n rakennustyöt saatiin valmiiksi kesän alussa ja viimeiseksi valmistuneeseen B-portaaseen muuttivat ensimmäiset vuokra-asukkaat 1. heinäkuuta. Talo on Kojamon kohde.
Viereisessä talossa asuva Sini Aho, 30, on seurannut tornitalon rakentumista viime vuoden lopulta saakka, jolloin hän muutti nykyiseen kotiinsa.
Hänen mukaansa korkea tornitalo sopii hyvin Kontulaan.
– Uudet kerrostalot näyttävät hyviltä ja ne tuovat piristystä Kontulaan. Odotan innolla myös ostarin uudistamista. Esimerkiksi Myllypurossa lopputulos oli todella hyvä. Toivon, että Kontulasta tulisi Myllypuron kaltainen.
– Melkein kaikki sukulaiseni asuvat Itä-Helsingissä, joten tänne oli helppo ja mukava muuttaa, Aho kertoo.
Aho arvostaa Kontulassa etenkin hyviä julkisia liikenneyhteyksiä.

Kontulaan jo 1980-luvun lopulla muuttanut Keijo Lindroos, 73, pitää korkeiden tornitalojen tuomista Kontulaan hyvänä ideana.
– Paljon naristaan siitä, miten korkeat kerrostalot pilaavat Helsingin siluettia, mutta katin kontit. Ydinkeskustaan ei sellaisia pidä rakentaa, mutta täällä lähiössä on aivan toisin, Lindroos vakuuttaa.
– Itä-Helsinkiin sopii vaikka pilvenpiirtäjiä. Mieluummin niitä kuin matalia, hajoamispisteessä olevia ostareita. Kontulaan äkkiä uusi ostari!
Keinulaudantie 2:ssa on kaikkiaan 278 vuokra-asuntoa ja vapaana näistä on 25 eli vajaa kymmenesosa. Eniten vapaita asuntoja on A-portaassa.
Talon ylimmässä kerroksessa on saunaosasto.
Uudessa talossa on myös liiketiloja, joista yhteen muuttaa olutravintola Pikkulintu.
– Tavoitteena on avata ovet vielä kuluvan viikon torstaina, mutta en voi luvata, että niin tapahtuu. Kuitenkin viimeistään ensi viikolla avaamme, lupaa ravintoloitsija Markku Ristevirta.
Pikkulintu-olutravintoloita on Kontulan lisäksi nyt myös Puotilassa ja Ruttopuistossa.
– Muutto Kontulaan tapahtui oikeastaan hyvän sattuman kautta. Puotilassa Pikkulintu on Lumon rakennuttamassa talossa ja kun sen tilalle tulee uudisrakennus, etsimme Itä-Helsingistä vastaavaa paikkaa. Kävi ilmi, että Kontulassa on paikka tarjolla, Ristevirta kertoo.
Pikkulintu on erikoistunut erityisesti skotlantilaisiin mallasviskeihin ja siidereihin.
– Tavaramerkkimme ovat pienpanimoiden tuotteet. Emme aio tarjota kaikille kaikkea, esimerkiksi cocktaileja emme tarjoa.