Uusien ansiopäivärahahakemusten määrä alitti kesäkuussa jo kriisiä edeltävän tason, kertoo Työttömyyskassojen yhteisjärjestö.
Viime vuoden kevääseen verrattuna uusien hakemusten määrä laski huhti-kesäkuussa 82 prosenttia.
Sama näkyy työttömyyskassojen maksamien ansiopäivärahojen määrässä: se laski kesäkuussa alimmalle tasolle sitten huhtikuun 2020. Kesäkuun ansiopäivärahakulut kassoille olivat lähes neljänneksen maaliskuun kuluja pienemmät. Maksetun ansiopäivärahan määrä on laskenut tämän vuoden maaliskuusta lähtien joka kuukausi suhteessa edelliseen kuuhun.
Korona-aikana ansiopäivärahaa eli "ansiosidonnaista" on tarvinnut huomattavasti useampi kuin ennen kriisiä: tänä vuonna sitä on maksettu kesäkuuhun mennessä 1,4 miljardia euroa, eli 14 prosenttia enemmän kuin alkuvuoden 2020 aikana ja peräti 61 prosenttia enemmän kuin vuoden 2019 ensimmäisellä puolikkaalla.
Ansiopäivärahaa on maksettu paljon lomautuksista. Kesäkuussa ansiopäivärahaa lomautuksen vuoksi saavien määrä oli 39 prosenttia pienempi kuin maaliskuussa ja 70 prosenttia pienempi kuin viime vuoden kesäkuussa.
Moni korona-aikana työttömäksi jäänyt on tilastoista päätellen ottanut vastaan työpaikan melko kaukana kodistaan. Pitkiä työmatkoja varten maksettavan liikkuvuusavustuksen käyttö kasvoi kesäkuussa 151 prosenttia verrattuna viime vuoden kesäkuuhun.
Liikkuvuusavustus on ollut käytössä vuoden 2017 alusta alkaen ja sitä voi saada, jos ottaa työttömänä vastaan työn kaukana omasta asuinpaikasta. Liikkuvuusavustuksen ehtoja on kevennetty tänä ja viime vuonna osana työttömyysturvan väliaikaisia lakimuutoksia.
Myös maksettujen vuorottelukorvausten määrä on lähtenyt hienoiseen nousuun oltuaan alhaisella tasolla erityisesti viime vuoden syksyn ja tämän vuoden kevään aikana. Kesäkuussa vuorottelukorvausten taso nousi kassojen mukaan vuoden 2020 kesäkuun tasolle ja lähelle vuoden 2019 tasoa.