Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Helsingin "Wall Streetille" suunnitellaan poikkeuksellista rakennusta – taustalla suomalainen miljardööri

Teollisuuskadun varrella olevan McDonaldsin ja St1-huoltoaseman väliin jäävälle parkkipaikalle suunnitellaan suurta Sörnäisten areena -liikuntahallia, joka palvelee erityisesti cheerleadingiä ja voimistelijoita.

Suosittujen lajien harrastajat kärsivät Helsingissä harjoittelusalien pulasta. Paikkoja puuttuu etenkin hyvien julkisten liikenneyhteyksien varrelta.

Rakennus on suunniteltu 38 metriä korkeaksi. Liikuntatiloja on päällekkäin seitsemässä eri tasossa. Kolmen ison salin lisäksi siihen kuuluu harjoitus- ja kuntosaleja.

– Siitä tulee poikkeuksellinen urheilurakennus, koska salit ovat päällekkäin. Väljemmillä tonteilla urheilusalit ovat yleensä rinnakkain, mutta tämä sijainti ei mahdollista muuta, sanoo arkkitehti Mikko Summanen rakennusta suunnittelevasta K2S-toimistosta.

Helsingissä urheiluhalleja on päällekkäin muun muassa Salmisaaren liikuntakeskuksessa sekä tällä viikolla vihityssä Mäkelänkadun Urhea-hallissa.

– Kerrosten välillä liikutaan portailla ja hisseillä. Liikunnalliset ihmiset varmaan enemmän portailla. Tosin Salmisaaressa se on ollut kyllä enemmän hisseillä liikkumista, Summanen sanoo.

Summasen mukaan Sörnäisten areenan ulkonäölle ei löydy vertailukohtaa ainakaan Suomesta.

– Se on uniikki rakennus. Monissa suurkaupungeissa on tämän tyylistä massoittelua.

Yksinkertainen julkisivu on opaalinväristä lasia.

– Rakennus on kuin lyhty, jonka valo muuttuu vuorokauden aikojen mukaan. Illalla ja yöllä se hohtaa valoa, päivällä väri on neutraalimpi.

Lasin takaa näkyy sisällä olevaa puumateriaalia.

– Puu kuuluu kestävään kehitykseen ja se luo sisälle tunnelmaa.

Hallia suunnitellaan Nordean pääkonttorin naapuriin. Pankin tietoturvasta johtuen Satamaradankadun julkisivulle ei saa tehdä läpinäkyviä ikkunoita toisesta kerroksesta ylöspäin. Teollisuuskatua kutsutaan Helsingin Wall Streetiksi, koska vieressä on muun muassa Osuuspankin pääkonttori.

Summanen odottaa, että asemakaava hyväksytään ensi vuoden alkuun mennessä.

Yksityisomisteisen hallin tilaaja on Keele Oy. Yrityksen toimitusjohtaja on St1-konsernin suurin omistaja, Suomen rikkaimpiin kuuluva Mika Anttonen. Halli on tulossa St1:n omistamalle tontille, eikä se vaikuta kylmäaseman toimintaan.

Urheiluhalli on osa uudistusta, jolla Teollisuuskatua ollaan muuttamassa uudeksi keskusta-alueeksi. Kaupungin mukaan Sörnäisten hallista on tulossa alueen ensimmäisiä näkyvimpiä muutoksia.

Alueelle halutaan lisää myös kivijalkaliikkeitä ja lisätä puita sekä kasvillisuutta. Kaupungin mukaan Teollisuuskatu on jalankulkijoille tällä hetkellä epämiellyttävä.

Teollisuuskadun alueen kaavarunko hyväksyttiin kaupunkiympäristölautakunnassa toukokuussa.