Uudet haitaribussit kääntävät jo päitä Helsingissä– kuljettajaa jännittää, miten 18 metrinen bussi pärjää keskustassa: "Kadut ovat niin kapeita"

Liikenne: Kuljettajaa jännittää, miten 18 metriä pitkä bussi pärjää keskustan kapeilla kaduilla.

Haitaribussit tekevät paluun Helsingin katukuvaan viikon kuluttua maanantaina, kun sähkökäyttöiset ja 18 metriä pitkät bussit otetaan käyttöön kolmella runkolinjalla.

Edellisen kerran haitari- eli nivelbusseja nähtiin liikenteessä 15 vuotta sitten.

Nobinan kuljettajakouluttaja Mostafa El Morabitin kyydissä on tällä kertaa viisi kuljettajaa, jotka tutustuvat harjoituskierroksella bussin ominaisuuksiin. Tavoitteena on, että noin tuhat Nobinan kuljettajaa saadaan koulutettua syksyn aikana.

– Auto täytyy muistaa sammuttaa aina ennen lataamista, El Morabit toteaa Pelimannintien kääntöpaikalla Kannelmäessä kuljettaja Ari Korkialalle.

Kääntöpaikka on runkolinjan 40 päätepysäkki, jossa sijaitsee yksi bussien latauspaikoista. Kadun yläpuolelle kaareutuvasta latauslaitteesta eli pantografista bussi saa sähköä. Yhdellä akulla ajaa noin 350 kilometriä, käytännössä koko vuoron. Bussit ladataan silti aina päätepysäkeillä.

Kuljettaja Korkiala hämmästelee ajon aikana, etteivät sähköbussit olleetkaan lähes äänettömiä.

Herättää nostalgisia tunteita.

– Ehkä olisin luullut, että se on hiljaisempi, mutta aika vähänhän ääntä tästä lähtee.

Seuraavalla työvuorolistalla Korkialalle on merkitty kolme vuoroa uusilla haitaribusseilla.

– Kyllä se vähän pistää jännittämään, että kuinka nämä mahtuvat kulkemaan kaduilla, Eirassa erityisesti. Siellä kadut ovat niin kapeita. Elielinaukio ei ole niin ahdas. Siellä olen ajanut muutenkin.

Nobinan liikennepäällikkö Tero Niilola toteaa, että haitaribussi on jopa ketterämpi kuin 3–5 metriä lyhyemmät normibussit.

– Akseliväli on lyhyt ja bussia on helppo ohjata. Matkustajille etuna on matala lattia. Jokaisesta ovesta pääsee lisäksi sisään. Helpotamme näin arjen matkustamista.

Haitaribussit otetaan elokuun puolivälissä käyttöön uusilla runkolinjoilla 20,30 ja 40 juurikin ketterän liikkuvuuden ja linjojen ruuhkaisuuden vuoksi.

– Näillä haetaan nyt lisää kapasiteettiä, kertoo työvuorosuunnittelija Jouko Järvinen.

Uusia busseja on 44. Noin satapaikkaisessa bussissa istumapaikkoja 45, loput ovat seisomapaikkoja. Normibusseissa paikkoja on noin 65–70.

Uusien bussien eduiksi katsotaan myös pidempi käyttöikä ja edullisemmat käyttökustannukset. Auton käyttöiäksi tavoitellaan 20 vuotta.

Kuljettajia pitkin kesää kouluttanut El Morabit kertoo, että vuosien tauon jälkeen liikenteeseen palaavat haitaribussit huomataan liikenteessä.

– Kyllä niitä usein jäädään seuraamaan ja tullaan päätepysäkillä juttelemaankin.

Kannelmäessä moni ohikulkija jää seuraamaan näppärästi kääntöpaikalla kääntyvää bussia.

– Ne herättävät nostalgisia tunteita. Muistan kun joskus muksuna seisoin bussissa haitarin kohdalla, toteaa noin kolmekymppinen koiraa ulkoiluttamassa oleva kannelmäkeläinen Miikka.

Myös vanhempi mies on jäänyt seuraamaan bussin saapumista kääntöpaikalle.

– Ihan tässä vaan nyt katselen. Niin, että se on todella sähköllä toimiva, mies puhelee ääneen.

Aikanaan 20 vuotta bussia ajanut Igor Pönniö seuraa tarkasti bussin tuloa.

– Voi se hyväkin olla. En tiedä. Vanhat kaasubussit eivät olleet.

Sähköbussin tunnistaa edessä olevasta keltaisesta merkistä sekä sähköjohdon kuvasta bussin kyljessä. Kuljettajan kojelaudasta latauksesta muistuttaa akun kuvake, joka näyttää, kuinka paljon akkua on jäljellä.

Ruuhkautuneen Mannerheimintien "shikaani" poistetaan huomenna – "Kohta on erittäin hankala"

Jättimuutos HSL:n reiteissä – nämä Helsingin tutut linjat jäävät historiaan 16.8.

Haitaribussit

Runkolinjoille viikon kuluttua

Bussiyhtiö Nobina ottaa maanantaina 16.8. käyttöön sähköllä kulkevat haitaribussit kolmella linjalla.

Bussit alkavat liikennöidä uusilla runkolinjoilla 20, 30 ja 40.

Eirasta Munkkivuoreen kulkeva linja 20 korvaa linjat 18 ja 18N.

Eirasta Kampin, Munkkivuoren ja Pitäjänmäen kautta Myyrmäkeen kulkeva linja korvaa linjat 39 ja 39N.

Linja 40 liikennöi Elielinaukiolta Haagan kautta Kannelmäkeen.

Linjoja ajaa Helsingin Seudun Liikenteen kilpailutuksen (HSL) voittanut Nobina.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut