Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Poliisin tehovalvonnan tulos: Auto kaahasi tutkaan 198 km/h – suurin ylinopeus 133 km/h

Helsingin, Länsi-Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan poliisilaitokset valvoivat viime perjantaina nopeuksia pääkaupunkiseudun valtaväylillä.

Suurimmat nopeudenylitykset olivat jopa 133 kilometriä tunnissa 50 kilometrin nopeusrajoituksen alueella sekä 198 kilometriä tunnissa nopeusrajoituksen ollessa 120.

− Poliisin kirjaamien törkeiden liikenneturvallisuuden vaarantamisrikosten osalta tilanne näyttää pääkaupunkiseudulla hieman edellisvuotta paremmalta, sillä määrät ovat laskeneet jonkin verran vuodesta 2020, kertoo tiedotteessa ylikomisario Aapo Isoaho Länsi-Uudenmaan poliisilaitokselta.

Poliisi kirjoitti sakkoja ylinopeudesta valvonnan aikana yhteensä 47. Väliaikaiseen ajokieltoon määrättiin yhteensä 39 kuljettajaa.

Tehostettua valvontaa tehtiin kaikkien poliisilaitosten alueella. Nopeusvalvontaa kohdennettiin Helsingistä Raaseporin Karjaalle kulkeva kantatie 51:lle, valtatie 1:lle eli Turunväylälle, kantatie 45:lle eli Tuusulanväylälle sekä Lahdenväylälle eli valtatie 4:lle. Nopeusvalvonnan yhteydessä tehtiin myös valtakunnallisen teemavalvonnan mukaista rattijuopumusvalvontaa.

Lisäksi valvonnan tuloksena kirjattiin yhteensä 13 ylinopeudesta johtuvia törkeitä liikenneturvallisuuden vaarantamisia sekä 23 liikenneturvallisuuden vaarantamista, jossa ylinopeus osoitti vakavaa piittaamattomuutta. Rattijuopumusrikosepäilyjä oli kolme.