Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

LV: Teekkarit testasivat "veneiden Uberin" – 84 euron kyyti jäi tulematta: "Onhan tämä nyt pettymys"

Veneiden Uberiksi kutsuttu Bout-sovellus on idealtaan hyvä, mutta luotettavuudessa on vielä parannettavaa. Näin ajattelevat Länsiväylänhaastattelemat teekkarit, jotka testasivat Boutia tänä kesänä. Sovelluksella voi varata yksityisen venematkan tai risteilyn esimerkiksi pääkaupunkiseudun saaristoon.

Ennen venematkaa täytyy ladata sovellus, rekisteröityä käyttäjäksi ja tilata kyyti.

Hieman ennen puoltapäivää tehty tekisteröityminen sujuu jouhevasti, mutta kaksi asiaa herättää testaajista hämmästystä.

– Hassua, että profiilikuva on pakollinen. Vielä isompi ongelma on se, ettei hintoja pääse katsomaan ennen kuin lisää maksukortin, Hermo Maksimus totea Länsiväylälle.

Sovellus on jäynänimillään esiintyvien teekkarien mukaan helppokäyttöinen. Pian neljälle matkustajalle on varattu kyyti kello 17.30 Helsingin ja Espoon rajalla olevasta Hanasaaresta Pentalaan.

Yhdensuuntaisen matkan hinnaksi tulee 84 euroa eli 21 euroa matkustajaa kohti.

Sovelluksesta saa valita, kuinka monta tuntia ennen lähtöä haluaa ilmoituksen, jos kyyti peruuntuu.

– Kaksi tuntia on hyvä, Hermo Maksimus arvelee.

Sovellus ei ilmoita mitään kello 15:30:een mennessä, joten teekkarit pyöräilevät Hanasaareen.

Kello 17.30 venematka siirtyy sovelluksessa Tulevat-osiosta Menneet-osioon ja siihen ilmestyy punainen Cancelled-merkintä.

Teekkarit jäävät rannalle.

– Onhan tämä nyt pettymys, Karina Kuje sanoo Länsiväylälle.

Palvelun luotettavuudessa on selvästi vielä parannettavaa, mutta idea saa teekkareilta kiitosta.

– Sovellus on todella hyvä idea, ja tykästyin käyttöliittymään. Näkisin, että tälle voisi olla paljonkin kysyntää, Kotka Mäkinen kiittelee.

Karina Kuje kehuu sovellusta siitä, että se mahdollistaa kiertotaloutta.

Boutin toimitusjohtaja Joonas Sipari pahoittelee Länsiväylälle, ettei kyyti tällä kertaa onnistunut.

Sipari kertoo, että sovelluksesta löytyi vika, jonka vuoksi osa peruuntumisilmoituksista ei ollut lähtenyt onnistuneesti.

– Tämä on korjattu, ja testaamme sitä parhaillaan. Kallisarvoinen ja aiheellinen palaute siis teiltä, hän kiittelee.

Sipari toivoo, että teekkarit innostuvat kokeilemaan sovellusta vielä toistamiseen. Tästä lähtien kyydin voi tilata paitsi sovelluksen myös palvelun verkkosivujen kautta.

Se, että kyytiä ei löytynyt, johtuu Siparin mukaan siitä, että sovelluksessa on vielä rajallisesti tarjontaa.

– Valitettavasti tällä kertaa kaikki kapteenit olivat jo varattuina. Kun vesiliikenne eroaa maaliikenteestä merkittävästi, kannattaa kyytipyynnöt tilata aina hyvissä ajoin, jopa useita päiviä ennen, jotta mahdollisuudet kyydin saamiseksi parantuvat huomattavasti.

– Kun palveluntarjonta sovelluksessa kasvaa, niin myös mahdollisuudet saada kyyti lyhyen ajankin sisään paranee. Meillä on ajatuksissa tulevaisuudessa mahdollistaa myös “live-kyydit”, jolloin asiakkaat voivat tilata kyytejä saman tien ajossa olevilta kapteeneilta.