Isoissa, yli 100 000 asukkaan, kaupungeissa asuntojen hinnat ovat nousseet selvästi viimeisten seitsemän vuoden aikana. Samansuuruisen asunnon ostoon vaaditaan tänä vuonna kolmanneksen (33 prosenttia) korkeammat tulot kuin vaadittiin vuonna 2015.
Samaan aikaan pienemmissä kaupungeissa ja kunnissa neliöhinnat ovat pysyneet samalla tasolla Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton tiedotteen mukaan.
Kuitenkin myös 50 000 asukkaan kaupungeissa myyntihinnat ovat lähteneet hienoiseen kasvuun vuodesta 2019.
– Asuntomarkkinoiden kehitys on Suomessa kuitenkin varsin maltillista. Verrattuna esimerkiksi EU:n keskiarvoon tai Ruotsiin, asuntojen hinnat ovat Suomessa kehittyneet verrokkimaihin nähden hitaasti viime vuosina, sanoo tiedotteessa Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton toimitusjohtaja Annukka Mickelsson.
Samaan aikaan kun asuntojen hinnat ovat nousseet isoissa kaupungeissa, ovat asuntojen koot kuitenkin pienentyneet. Uusissa kerros- ja omakotitaloasunnoissa keskimääräinen lattiapinta-ala on laskenut huomattavasti viimeisen kymmenen vuoden aikana.
Omakotitaloissa laskua on tapahtunut noin 15–20 neliötä ja kerrostaloasunnoissa lähes kymmenen neliötä. Samalla kerrostaloasuntojen osuus asuntotuotannosta on kasvanut.