Pääkaupunkiseudulla valmistellaan Helsingin kaupungin liikenneliikelaitoksen (HKL) yhtiöittämistä. Uuden yhtiön olisi pohjaesityksen mukaan tarkoitus aloittaa toimintansa tammikuussa ensi vuonna.
Mikä vaikutus yhtiöittämisellä olisi joukkoliikenteen lipun hintoihin? Liikenteen tilaaja HSL pitää tärkeänä, että HSL:n alueelle luodaan markkinat, jotka kiinnostavat myös ulkomaisia toimijoita. Kilpailu voisi laskea lippujen hintoja pidemmällä aikavälillä.
– Meillä on kokemusta siitä, miten kilpailutus on vaikuttanut lippujen hintoihin. Vuosikymmeniä sitten tehty bussikilpailutus laski kustannuksia merkittävästi. Sen seurauksena päästiin laskemaan lippujen hintoja. Hinnat ovat pysyneet kohtuullisena, sanoo HSL:n hallituksen puheenjohtaja Risto Rautava (kok.).
Toisena esimerkkinä Rautava mainitsee viime vuosina tehdyn junaliikenteen kilpailutuksen.
– Pelkkä kilpailutuksen uhka vaikutti VR:lle maksettaviin korvauksiin. He halusivat saada aikaa sopeutua ja tehdä itsestään kilpailukykyisen. Lopulta tarjouksia tuli vain yksi (VR). Kilpailutuksesta tuli merkittäviä säästöjä, Rautava sanoo.
Yhtiöittämisessä HKL:stä tulisi samanlainen palveluntarjoaja kuten VR tai bussiyritykset, joita kilpailutetaan.
– HSL:n rooli ei muutu, Rautava sanoo.
Raidejokeri on ensimmäinen kilpailutettava kohde. Ensimmäiset vuodet HKL pyörittää raidejokeria, mutta joidenkin vuosien kuluttua raidejokeri kilpailutettaisiin samaan tapaan kuin lähijunaliikenne.
Mikäli HKL:n johtokunta tekee myönteisen päätöksen yhtiöittämisestä, etenee asia Vantaan ja Helsingin päättäjille.
Espoo ei ole ollut halukas lähtemään uuteen raideliikenneyhtiöön mukaan.
Uuden yhtiön olisi pohjaesityksen mukaan tarkoitus aloittaa toimintansa tammikuussa ensi vuonna.
Raideliikenneyhtiön tehtäviin kuuluisi tuottaa liikennepalveluja ja hallinnoida niihin liittyvää infrastruktuuria, varikoita ja vaunukalustoa sekä toteuttaa uusia raideinvestointeja koko pääkaupunkiseudulla.