Helsinki aikoo edistää mahdollisen koronapassin käyttöönottoa, jotta fyysisiin kokoontumisiin liittyvää koronatartuntojen esiintymistä voitaisiin vähentää.
Kulttuuri-, ravintola- ja tapahtuma-alalla on iso merkitys Helsingin kaltaisissa suurissa kaupungeissa koronapassilla olisi siksi iso merkitys yhteiskunnan hallitussa avautumisessa sekä matkailun uudelleen käynnistymisessä.
– Koronapassi mahdollistaisi kevyemmät rajoitustoimet ja passin käyttöönoton myötä voisimme olennaisella tavalla helpottaa paitsi yritysten toimintaa, myös vähentää esimerkiksi nuorten työttömyyttä. Asian kiireellisyyden ja tärkeyden vuoksi haemme Helsingissä aktiivisesti ratkaisuja koronapassin käyttöön. Pilotoimme toimintamallia nopealla aikataululla ja ensimmäinen pienimuotoinen kokeilu tehdään jo ensi viikolla yhteistyössä tapahtuma- ja ravintola-alan kanssa, sanoo Helsingin pormestari Juhana Vartiainen tiedotteessa.
Ensimmäinen kokeilu tehdään maanantaina kutsuvierastilaisuudessa, jossa noudatetaan kaikkia voimassa olevia koronarajoituksia ja hyödynnetään itsetulostettavaa Omakannasta saatavaa EU:n koronatodistusta tai siihen liittyvää QR-koodia.
Suunnittelussa olevan kansallisen koronapassin tavoitteena on vähentää ihmisten fyysisiin kokoontumisiin liittyvää koronatartuntojen esiintymistä ja edistää yhteiskunnan terveysturvallista avaamista. Koronapassin myötä voitaisiin myös lieventää nykyisiä rajoituksia tai välttää uusien, tiukempien rajoitusten käyttöönotto.
Koronapassin avulla ihminen voi todentaa oman alentuneen riskin koronainfektion tartuttavuuteen.
Passilla tarkoitettaisiin luotettavaa todistusta tietyn ajan sisällä sairastetusta koronataudista, tuoreesta negatiivisesta testituloksesta tai saadusta koronarokotesarjasta. Koronapassin tarkastavalle henkilölle näkyisi yksityiskohtaisen todistuksen sijaan pelkästään tieto alentuneesta tartuttavuusriskistä.
Koronapassia edistävän sosiaali- ja terveysministeriön johtaman työryhmän tehtävänä on arvioida edellytykset ja tarpeet koronapassia koskevalle lainsäädännölle sekä toteuttaa mahdollinen hallituksen esitys koronapassia koskevaksi lainsäädännöksi. Helsinki on kutsuttu mukaan osallistumaan työryhmään.