Torsti, 79, on saunonut elämänsä aikana ainakin 4100 kertaa – "Muistan ajan, kun Helsingin saunoissa virtasi veri ja viina..."

Saunapäivää odotellessa. Kirjailija Torsti Lehtinen on koonnut koko joukon helsinkiläisiin saunoihin liittyviä muistoja kirjaksi saakka. Jari Pietiläinen
Jari Pietiläinen

Jari Pietiläinen

Kalliolainen kirjailija Torsti Lehtinen, 79, tuntee läpikotaisin helsinkiläisten tavat saunoa. Yleiset saunat ovat käyneet Lehtiselle itselleen tutuksi jo pikkupojasta lähtien. Saunaguruksikin häntä voinee sanoa.

– Ensimmäiset muistikuvani liittyvät nimenomaan saunomiseen. Sodan jälkeen lauteilla istui paljon sotainvalideja – yhdeltä puuttui käsi tai jalka, toinen taas oli kranaatinsirpaleiden arpia täynnä. Se oli saunassa karua katseltavaa, mutta heidän huumorinsa oli silti hurttia, Lehtinen muistelee.

– Toinen muistikuvani on se, että kupparin työhuoneen kynnyksen alta valui pesuhuoneeseen verinen vesi, kun kuppari otti siellä vastaan asiakkaitaan, muun muassa äitiäni.

Nyt Lehtinen on koonnut yhteen pääkaupungin saunatarinat: kesän päätteeksi ilmestyi Aviadorin kustantamana tiivis kirja nimeltä Stadilaiset lauteilla.

Taannoin ei Helsingin saunoissa istuttu kuivin suin, vaan miehet kävivät vilvoittelemassa pukuhuoneessa – ja silloin kallisteltiin kirkasta pulloa.

– Saunoissa myytiin vain pilsneriä, mutta eihän se tietenkään omien eväiden nauttimista estänyt. Silti saunoissa ei koskaan öykkäröity humalassa. Aikuisena omaan saunakäyntiini on aina kuulunut pullo olutta, mutta ehdottomasti vain yksi, Lehtinen korostaa.

Hän kritisoi Hakaniemenrannassa sijaitsevaa Merihaan Kulttuurisaunaa siitä, että siellä ei olutta myydä, eikä omiakaan juomia saa saunaan tuoda.

– Se ei ole saunakulttuurin hengen mukaista.

Saunominen ei kuitenkaan ole aina ollut Helsingissä vain vapaa-ajan huvia, vaan sillä oli aikoinaan vankka käytännön pohja arjen keskellä.

– Pitää muistaa, että asumisolot olivat silloin ihan toisenlaiset kuin nykyisin. Asuimme Kalliossa talossa, missä suorastaan vilisi rottia, eikä mitään suihkuja tietenkään ollut.

– Yleinen sauna oli silloin ainoa mahdollisuus pitää hygieniaa yllä, mikäli halusi säilyä hajuttomana. Lauantaisaunaa ei jätetty väliin kuin aivan viime hädässä, Lehtinen korostaa.

Hän itse on saunonut elämänsä aikana tuhansia kertoja.

– Aika mahdotonta on sanoa kertojen tarkkaa määrää, mutta jos lasketaan, että olisin käynyt saunassa elämäni aikana keskimäärin kerran viikossa, silloin niitä käyntikertoja tulisi pyöreästi tuollaiset 4 100, Lehtinen myhäilee.

Toisinaan hän on löylytellyt useita kertoja viikossa, mutta väliin on mahtunut myös kuivia kausia, etenkin ulkomailla.

Lehtinen on ikuistanut kirjankansien väliin mukavan ylistyslaulun stadilaiselle saunakulttuurille. Opusta on mukava lueskella vaikkapa lauantaisin – sen hyvän saunaillan päätteeksi.

Lehtinen, Torsti: Stadilaiset lauteilla. 150 sivua. Aviador 2021.

Kuka?

Torsti Lehtinen

Kalliolainen kirjailija, kääntäjä ja filosofi.

Kirjoittanut vuodesta 1982 lähtien yli 30 omaa kirjaa, näytelmää ja käsikirjoitusta.

Helsingin kirjailijat ry:n puheenjohtaja 2004–2007.

Intohimoinen saunoja.

Kommentoi

Mainos: Helsingin Uutiset

Pääkaupungin keskusta on edelleen the place to be – katso tästä ytimen tarjonta

| Päivitetty

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut