Kulttuuri: Östersundomin hautausmaalla on paljon hautapaikkoja, joita kukaan ei enää hoida. Kotiseutuväki aprikoi, hävitetäänkö hautakivet pian kokonaan.
Helsingin itäisimmässä osassa kannetaan nyt huolta hautausmailla sijaitsevien hautakivien tulevasta kohtalosta.
Östersundomin asukkaat ovat havahtuneet siihen, että heidän hautausmaallaan on runsaasti vanhoja hautapaikkoja, joiden hallinta-aika on jo päättynyt.
Helsingin seurakuntayhtymä etsii parhaillaan kymmenien vainajien omaisia, jotta nämä ryhtyisivät hoitamaan hautoja uudelleen.
Muussa tapauksessa uhkana on se, että seurakuntayhtymä poistaa hautakivet haudoilta ja hävittää ne murskaamalla.
– Kyllä moni meistä on huolissaan siitä, että näitä hautoja hävitettäisiin. Nämä ovat kulttuurihistoriallisesti arvokkaita kohteita, muistuttaa Sipoon kotiseutuyhdistyksen puheenjohtaja Hans Blomberg.
– Ainakin minusta hautojen hävittäminen tuntuu jo ajatuksena melkein häpäisyltä. Ongelma on siinä, että monella vainajalla ei ole enää elossa olevia omaisia, jotka hautaa hoitaisivat.

Östersundomin ja Honkanummen hautausmaiden hoidosta vastaava ylipuutarhuri Marko Laakso rauhoittelee hautojen kohtalosta huolestuneita.
– Mitään ei tehdä hautausmaalla ilman, että siitä ilmoitetaan vainajien omaisille, Laakso muistuttaa.
– Olemme laputtaneet seurakuntayhtymän hallinnassa olevia hautoja keltaisilla merkeillä hoitotöiden helpottamiseksi. Hautausmaan henkilökunta pitää yhtymän hallinnassa olevat haudat siistinä ja varmistaa niiden turvallisuuden.
Östersundomin hautausmaalla on noin 1 700 hautapaikkaa, joista vanhimmat ovat jopa lähes parisataa vuotta vanhoja.
– Kaikilla Helsingin hautausmailla otetaan jatkuvasti hautoja seurakuntaytymän haltuun, kun hallinta-ajat päättyvät, Laakso kertoo.
– Näitä poistettavia hautakiviä tulee joka vuosi sadoittain, emmekä millään voi säilyttää niitä. Kun kivi poistetaan, se siirretään määräajaksi varastoon, josta omaiset voivat sen vielä saada vietäväksi takaisin haudalle, kun hallinta-aikaa jatketaan.
Laakso muistuttaa, että kivien poistosta ilmoitetaan vainajien omaisille kaikilla mahdollisilla keinoilla.
Blomberg on pohtinut paljon keinoja, joilla vanhat hautakivet voitaisiin kuitenkin pelastaa.
– Yksi tapa ratkaista tämä ongelma olisi tietenkin kääntyä Museoviraston puoleen ja kysyä, voisiko se auttaa asiassa.
– Toisaalta olisi hienoa, jos paikallisista yhdistyksistä löytyisi talkooväkeä, jotka voisivat ryhtyä kunnostamaan näitä hautoja, Blomberg pohtii.
Yhdessä asiassa hän antaa kiitosta Helsingin seurakuntayhtymälle.
– Hautoja hoidetaan nyt paljon paremmin kuin silloin, kun Östersundom kuului vielä Sipoon seurakuntaan. Esimerkiksi nurmikot pidetään hyvässä kunnossa.