Helsinkiläinen taloyhtiö keksi tavan tienata satoja tuhansia euroja – "Tästä on muodostunut suoranainen trendi", toteaa lakimies

Ilmiö: Yhä useampi helsinkiläinen taloyhtiö myy nyt osan tontistaan.

Kontulassa Keinutie 9:ssä asuu tällä hetkellä tyytyväistä väkeä. Taloyhtiössä on vastikään tehty putkiremontti, mutta sen maksujen lyhentämiseen käytettiin keinoa, joka on Helsingissä aiempaa yleisempi.

Vuonna 1966 valmistuneen kahdeksankerroksisen talon tontista osa lohkaistiin myyntiin. Myyntituotoilla lyhennettiin putkiremonttilaskua sekä varauduttiin ensi vuoteen ajoittuvaan parvekesaneeraukseen ja parvekkeiden ovien ja ikkunoiden uusimiseen.

Hanke alkoi jo vuonna 2015 ja se saatiin päätökseen viime vuonna. Lohkotulle tontille on nyt noussut Kojamon vuokratalo, johon ensimmäiset asukkaat pääsevät muuttamaan ensi vuoden toukokuussa.

– Lohkominen oli kieltämättä hyvä päätös. Myönteistä oli myös se, että lopulta kaikki olivat taloyhtiössä asiasta samaa mieltä, kertoo taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja Mirja Sutinen.

Keinutie 9:n alkuperäisen tontin koko oli noin 8 800 neliömetriä ja siitä lohkaistiin myyntiin hieman vajaa kolmannes.

Kauppasumma oli runsaat kaksi miljoonaa euroa, mutta yli miljoonan euron ylittävästä osuudesta taloyhtiö maksoi maankäyttömaksua 35 prosenttia.

Tontin lohkominen oli kieltämättä hyvä päätös.

– Autopaikoista sovimme niin, että meille jäi 48 paikkaa ja uuden talon asukkaat saivat 30 paikkaa, Sutinen laskee.

– Autopaikkojen tarve vähenee varmasti tulevaisuudessa, kun yhteiskäyttöautot alkavat yleistyä.

Tonttien lohkominen myyntitarkoituksessa on pääkaupunkiseudulla yleistymässä.

– On selvää, että siitä on viime vuosien aikana muodostunut etenkin Helsingissä suoranainen trendi. Ja lisäksi entistä useampi taloyhtiö olisi varmasti tekemään myönteisen päätöksen, jos kaupunki tekisi lohkomisen nykyistä houkuttelevammaksi, arvioi Kiinteistöliiton apulaispäälakimies Kristel Pynnönen.

Pynnösen mukaan lohkominen on yleensä hidas prosessi ja varsinkin taloyhtiöissä pitkään asuneet asukkaat ovat usein hanketta vastaan.

– He ovat tottuneet siihen, että tontti on suurikokoinen ja että sillä on esimerkiksi pyykkiteline ja lasten leikkipaikka. Jossain vaiheessa voidaan huomata, että harva kuivattaa enää pyykkiä ulkona tai että talossa ei ole leikki-ikäisiä lapsia.

– Silloin nämä osat tontista voidaan hyvinkin halukkaasti suostua myymään. Myymistä vauhdittaa myös se, jos taloyhtiöön on tulossa suuria peruskorjauksia, esimerkiksi putkiremontteja tai ovien ja ikkunoiden uusimisia.

Kaikki helsinkiläiset eivät kuitenkaan peukuta tonttien jakamisen puolesta.

Esimerkiksi Kontulan ja Vesalan rajalla asuva Mikko Hynninen ei ole innostunut ajatuksesta, että hänen taloyhtiössään päädyttäisiin lohkomaan tonttia.

– Ei se kyllä sytytä minua ollenkaan. Jos tontista menisi osa uuden talon rakennusmaaksi, se tuntuisi väärältä, Hynninen miettii.

– Kontulan ideahan on juuri siinä, että taloyhtiöiden tontit ovat suuria, eikä naapuri ole niskaan hengittämässä. En ymmärrä, miksi Helsinkiä pitää joka paikassa olla rakentamassa tupaten täyteen.

Mikko Hynnisen mukaan tiivis rakentaminen sopii muualle, mutta ei 1960-luvulla rakennettuihin lähiöihin.

Helsinkiläisen kerrostalon palohälytin alkoi soida keskellä yötä, eikä kukaan tiennyt mistä sen saa hiljennettyä – Palotarkastajalta selkeä viesti

Asukkaat muuttivat Kontulan 16-kerroksiseen tornitaloon:  tällainen maisema aukeaa ylimmästä ikkunasta  – "Itä-Helsinkiin sopii vaikka pilvenpiirtäjiä!"

Rakentaminen

Näin tontti lohkotaan

Kaupungin asemakaava-alueella sijaitseva tontti muodostetaan lohkomisella, jossa tarkastetaan vanhat rajat ja rakennetaan tontin uudet rajamerkit maastoon.

Lohkomisen yhteydessä voidaan myös perustaa tarpeelliset kiinteistörasitteet, kuten kulkuyhteys ja johdot.

Lohkomistoimituksen jälkeen tontti merkitään kiinteistörekisteriin.

Rakennusluvan edellytyksenä on, että tontti on rekisteröity, ja että se on voimassa olevan asemakaavan ja tonttijaon mukainen.

Lohkomisesta peritään voimassa olevan taksan mukainen maksu. Kustannukset maksaa hakija.

Lähde: Helsingin kaupunki

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut