Liikenteenohjausjärjestelmän vian takia junaliikenne ollut poikki Helsingissä Helsinki-Kivihaka ja Helsinki-Oulunkylä väleillä.
Vika alkoi aamulla kello 6.45.
Helsingissä ollut vika on korjattu. Fintraffic rataliikennekeskus tiedottaa, että liikenteenne palautuu aamupäivän aikana normaaliksi.
Lähijunaliikenne on kuitenkin yhä sekaisin. Aamun ajan on odotettavissa viivästyksiä lähiliikenteessä.
Lisäksi lähijunissa yksittäiset perumiset mahdollisia.
Tietoja junaliikenteen kuluista löytyy vr.fi/junaliikenne-nyt sivuilta.
Kaukojunien kulkuun vaikuttaa sähköratavaurio. Se on keskeyttänyt junaliikenteen Parkano – Seinäjoki välillä. Tämä vaikuttaa myös Helsingistä lähteviin, pääradan kautta kulkeviin aamuvuoroihin, ja myös osa perutaan. Tarkemmat tiedot perutuista junista löytyvät vr.fi/junaliikenne-nyt -sivulta.
Kokkolasta ja Oulusta Tampereelle ja osa Helsingistä Tampereen pohjoispuolelle menevistä junista on peruttu. Osa junista käännetään Tampereella takaisin Helsinkiin.
Illalla lähteneet yöjunat odottavat väliasemilla radan aukeamista.
Korjausarvion mukaisesti sähköratavika olisi korjattu kello 12.
Nyt Rataliikennekeskus kertoo, että kaukojunaliikenne käynnistyy taas Tampereen ja Parkanon välillä.
Illalla lähteneet yöjunat, jotka ovat odottaneet radan aukeamista Tampereella, Kokkolassa ja Seinäjoella pääsevät jatkamaan matkaa reilusti aikataulustaan myöhässä.
Päivitetty 23.8. kello 8.38 tieto kaukoliikenteen käynnistymisestä.