Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Leipätehdas vaihtoi omistajaa – tilojen huonekorkeus yli 5 metriä: "Uniikki kohde"

Kaupunki: Vuonna 1923 valmistunut suurleipomo taipuu tulevaisuuden toimistotarpeisiin.

Kiinteistösijoittaja Nrep on ostanut Elannon korttelin sisäpihalla Sörnäisissä sijaitsevan Leipätehtaan kiinteistön.

– Olemme ylpeitä, että saamme upean historiallisen rakennuksen myötä kasvatettua toimistoportfoliotamme pääkaupunkiseudulla, kertoo Nrepin johtaja Joonas Lemström.

Vuokralaisten arkeen kaupat eivät vaikuta.

– Leipätehdas pysyy nykyisessä käyttötarkoituksessaan ja kaikkien vuokralaisten vuokrasopimukset jatkuvat myös tulevaisuudessa, Lemström sanoo.

Leipätehtaan punatiilirakennuksessa on lähes 13 500 neliömetrin edestä toimitiloja seitsemässä kerroksessa ja kolmessa välikerroksessa. Tällä hetkellä suurin osa rakennuksen tiloista toimii erilaisten yritysten toimitiloina. Rakennuksessa toimivia yrityksiä ovat esimerkiksi mainostoimisto Bob the Robot ja virvoitusjuomavalmistaja Red Bull.

Leipätehtaan tilojen huonekorkeus on yli viisi metriä, joten ne soveltuvat moneen muuhunkin käyttöön kuin toimistoiksi. Esimerkiksi Helsingin tanssiopistolla on Leipätehtaassa tanssisaleja kuudessa kerroksessa. Tiloissa toimivat myös tanssikoulu StepUp School ja Balettioppilaitos.

Kaikkien vuokralaisten vuokrasopimukset jatkuvat myös tulevaisuudessa.

Myös kulttuurikeskus Caisa toimii Leipätehtaalla, ja sen tiloissa järjestetään niin esityksiä, tapahtumia ja näyttelyitä kuin taideopetustakin.

Muita vuokralaisia ovat esimerkiksi päiväkoti Hei School, av-tuottajien edunvalvoja APFI ry, Suomi–Kiina-seura ry ja kahvila–ravintola Bruket.

Leipätehdas on Nrepin ensimmäinen toimistosijoitus Helsingin kantakaupunkiin. Aiemmin tänä vuonna Nrep on sijoittanut esimerkiksi Metsä Groupin ja Melan pääkonttoriin Espoossa.

Suurin osa Nrepin omistamista kiinteistöistä on asuntoja tai liiketiloja. Toimistotiloja varten Nrepillä on jo selkä visio.

– Leipätehdas on jo nyt uniikki toimistokohde. Seuraavaksi tutkimme, miten konseptia ja sen palveluita voisi kehittää entistä paremman toimistokokemuksen takaamiseksi, Lemström kertoo.

– Tutkimustemme mukaan tulevaisuuden toimistolta vaaditaan enemmän. Etätöiden yleistyttyä toimistolle tullaan kohtaamaan työkavereita, ideoimaan ja tekemään yhteistyötä tiimien kanssa. Tällöin toimiston on myös tulevaisuudessa oltava paikka, joka vahvistaa asiakkaittemme työkulttuuria ja tukee yhteistyötä, Lemström jatkaa.

Ensimmäiset varsinaiset muutostyöt kiinteistöön liittyvät sen hiilijalanjäljen pienentämiseen.

– Leipätehtaalla on tehty erinomaista työtä rakennuksen energiatehokkuuden parantamiseksi. Seuraavaksi tutkimme muun muassa, saisiko Leipätehtaalle toteutettua maalämpö- tai aurinkopaneeliratkaisuja, Lemström kertoo.

Arkkitehtonisesti ja kulttuurihistoriallisesti merkittävä Leipätehdas rakennettiin vuonna 1923. Suurleipomon rakennus korvasi paikalla aiemmin sijainneen pienemmän, 1907 valmistuneen leipomorakennuksen.

Nykyisen kokoinen kiinteistöstä tuli vuonna 1955 toteutetun laajennuksen myötä. Leipomotoiminta jatkui rakennuksessa vuoteen 1990 asti, jonka jälkeen Leipätehdas siirtyi Senaatti-kiinteistöjen omistukseen.

Senaatti-kiinteistöt remontoi Leipätehtaan tilat opetus- ja toimistokäyttöön vuosina 2001-2003. Esimerkiksi StepUp School ja Helsingin tanssiopisto ovat toimineet tiloissa siitä lähtien.