Tiesitkö? Helsinkiläisen craft-panimon suosikkioluista osa tehdäänkin Hartwallilla Lahdessa – "Maun kannalta ei merkitystä"

Osa Bryggerin suosituimmista oluista tehdään Hartwallin Lahden panimolla. Aapo Siippainen
Aapo Siippainen

Aapo Siippainen

Oluen valmistus Senaatintorin kupeessa Sofiankadulla on jatkunut tänä vuonna uuden isännän johdolla. Panimojätti Hartwall osti Bryggeri-panimon alkuvuodesta Rakuuna Olut Oy:ltä. Panimon perusti alunperin Suuret Oluet Pienet Panimot -festivaalista tunnettu Pekka Kääriäinen.

Hartwall ei kuitenkaan valmista kaikkia Bryggeri-nimellä myytäviä oluita Helsingissä. Isot erät tehdään Lahdessa.

– Jotta Helsinki Bryggerin panimossa on mahdollisuus jatkuvasti kehittää uusia rohkeita olutmakuja, voidaan Bryggerin myydyimpiä oluita, kuten ipaa ja lageria, valmistaa myös erikoisolutpanimossamme Lahdessa. Oluet valmistetaan aina Bryggerin panimopäällikkö Roope Lehtorannan kehittämällä reseptillä, kertoo Hartwallin craft-panimoiden kehityspäällikkö Juhani Mertsalmi sähköpostivastauksessaan.

Mertsalmi sanoo, että Lahden panimolla oluita voidaan pakata erilaisiin pakkauksiin ja tuoda myöhemmin päivittäistavarakauppaan.

Mistä asiakas tietää, mitkä oluet tehdään paikan päällä Helsingissä?

– Pakatuissa oluissa valmistuspaikka kerrotaan pakkauksen etiketissä. Kaikki Bryggerin oluet valmistetaan Bryggerin panimopäällikkö Roope Lehtorannan resepteillä, joten oluen maun kannalta ei ole merkitystä, valmistuuko olut Helsingin vai Lahden erikoisolutpanimossa. Molemmissa olut valmistuu samoin menetelmin.

Panimolaitteisto näkyy hyvin Bryggerin terassille. Aapo Siippainen

Bryggerissä on tällä hetkellä tarjolla puolen kymmentä omaa olutta. Vehnäolut tehdään Mertsalmen mukaan Bryggerin vanhalla reseptillä, mutta esimerkiksi lager ja ipa ovat täysin uudistettuja reseptejä.

– Valikoimassa on myös pieniä vaihtuvia testikeittoeriä, esimerkiksi tänä kesänä hedelmäinen Fruit Bomb Ale ja Easy Ale. Kehitämme jatkuvasti uusia oluita ja parhaimmillaan valikoimassa tulee olemaan noin 15 erilaista olutta.

Mertsalmi sanoo että Bryggerin oluita saa pk-seudulla useammasta ravintolasta.

Hartwall-kauppojen jälkeen Bryggeriä ei lasketa enää pienpanimoksi, joka saisi myydä ulos yli 5,5%-prosenttisia oluita. Vanhan Bryggerin aikaan panimon yhteydessä toimi myymälä, josta oli lupa myydä paikan päältä tehtyjä oluita jopa 12 prosenttiin saakka.

Mystinen vesivahinko on tuhonnut ydinkeskustan panimoravintolaa jo kahdesti tänä vuonna – "Satojen tuhansien vahingot"

Löytyykö varastostasi vanhoja pulloja? – Hartwall maksaa tuhannen euron löytöpalkkion vanhimmista ruskeista lasipulloista

Helsinkiläinen pienpanimo myy "maanantaipulloja" yli 50 prosentin alennuksella – näistä pk-seudun panimoista saa ostettua olutta mukaan

Katri, 30, oli kärkiryyppääjä ja Lauran, 29, synttärit päättyivät oksentamiseen – sitten korkki meni kiinni: syntyi suosittu Instagram-ilmiö

Helsingin ytimeen aukeaa 25 oluthanan ravintola – naapuribaari pistää kuitenkin paremmaksi

Joko olet juonut? Legendaarinen suomalaisolut palaa Alkoon – hinta halpenee

Alkon lonkerohyllyyn iskettiin 10-prosenttinen hirmujuoma – hinta hipoo pilviä

Triplan jättiravintola sulki ovensa lopullisesti – tilalle julkkisten suosimasta Locanda Scappista tuttua ruokaa

Kauppoihin ilmestyi uusi Pirkka-olut – alkoholia Ruotsista tuttu määrä

Sääntö-Suomi ei saanut jättiterassia luovuttamaan: kohutapahtuma järjestetään sittenkin – oluen tarjoiluun tehtiin muutos

Joko testasit? Nämä uudet ravintolat aukesivat Helsinkiin –  yksi trendi selvässä nosteessa

Kommentoi

Mainos: Helsingin Uutiset

Pääkaupungin keskusta on edelleen the place to be – katso tästä ytimen tarjonta

| Päivitetty

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut