Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Korona jyllää nyt erityisesti rokottamattomien keskuudessa – sairaalahoidossakin olevista valtaosa vailla rokotusta

Uusien koronavirustapausten määrä näyttää kääntyneen laskuun Suomessa. Viime viikolla uusia tapauksia todettiin yhteensä 4 334, mikä on noin 800 vähemmän kuin edeltävällä viikolla.

THL:n mukaan todettujen tartuntojen määrä on kuitenkin edelleen suuri. Tartunnat leviävät yhä erityisesti rokottamattomien nuorten ja aikuisten piirissä.

Tartuntojen ilmaantuvuus väheni kuluneen viikon aikana lähes kaikissa ikäryhmissä edellisviikkoon verrattuna. Alle 10-vuotiailla tartuntoja taas ilmaantui 14 prosenttia edellisviikkoa enemmän.

Uusia tartuntoja ilmaantui kahden viimeisen viikon aikana 172 sataatuhatta asukasta kohden, eli lähes saman verran kuin edeltävien kahden viikon aikana.

Todetuista tartunnoista kuusi prosenttia oli peräisin ulkomailta.

Koronatestejä tehtiin viime viikolla valtakunnallisesti yli 155 000 kappaletta. Positiivisten testien osuus testatuista näytteistä oli 2,8 prosenttia. Se on lähes yksi prosenttiyksikkö vähemmän kuin aiempina viikkoina.

Suurin osa sairaalahoitoa tarvitsevista potilaista rokottamattomia.

Lisäksi osalla alueista on raportoitu perusterveydenhuollon kuormittumisesta. Tähän on vaikuttanut tartunnanjäljityksen ja rokotusten aikaansaama henkilöstöpula ja epidemian myötä kertyneen hoitovelan aiheuttama paine.

Keskiviikkona koronapotilaita oli sairaanhoitopiirien oman ilmoituksen mukaan sairaalahoidossa yhteensä 99. Heistä perusterveydenhuollon osastoilla 21, erikoissairaanhoidon osastoilla 56 ja teho-osastoilla 22 potilasta.

Koko epidemian aikana tautiin liittyviä kuolemia on ilmoitettu keskiviikkoon 25. elokuuta mennessä yhteensä 1 018.

Kaksi rokoteannosta on saanut 47 prosenttia väestöstä. Ainakin yhden on saanut noin 71 prosenttia väestöstä.

12–15-vuotiaiden ikäryhmässä jo noin 44 prosenttia on saanut ensimmäisen rokoteannoksen. Kaikissa yli 40-vuotiaiden ikäryhmissä ensimmäisen rokoteannoksen on saanut yli 80 prosenttia.

Muista ikäryhmistä poikkeavat 16–39-vuotiaat. Näissä ikäryhmissä kattavuus on toistaiseksi alhaisempi, 69–75 prosenttia.