Puiden kaato huolestuttaa pohjoisessa Keskuspuistossa

Kuvituskuva Helsingin Uutiset

Kuninkaantammentietä reunustavien vanhojen puiden pelätään olevan kaatolistalla. Kuninkaantammentie johtaa Haltialan tilalta länteen Pitkäkosken suuntaan.

Keskuspuistoryhmän aktiivien mukaan reilu viikko sitten metsään merkittyjen linjausten perusteella aiotaan tien eteläpuolelta kaataa kaikki puut noin kuusi metriä leveältä väylältä, mahdollisesti leveämmältäkin kaistalta.

Puiden kaatamista perustellaan Keskuspuiston opastuksen yleissuunnitelmassa mainitulla Kuninkaantammentien muuttamisella ympäri vuoden toimivaksi kävelyn ja pyöräilyn reitiksi, jonka viereen sijoitetaan peltolatu. Suunnitelmassa ei mainita kuitenkaan mitään puiden kaatamisesta. Siinä ei ole esitetty myöskään mitään perusteita sille, miksi hiihtolatua ei sijoiteta tälläkin alueella ainakin pääosin Kuninkaantammentien pohjoispuolella oleville peltoalueille.

Keskuspuistoryhmän mukaan puita ei pidä kaataa, vaan turvata Kuninkaantammentien kulttuurihistorialliset, maisema- ja luontoarvot.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut