Junan katolle kiipeäminen on hengenvaarallista. Hengenvaara johtuu junan ajolangan suuresta jännitteestä, josta jo lähelle kiivetessä voi saada kuolettavan valokaaren.
Ilmajohtojen lähellä liikuttaessa on myös sähköiskun vaara. Esimerkiksi hiilikuituinen onkivapa tai purjeveneen masto voivat aiheuttaa sähköiskun osuessaan ilmassa olevaan sähköjohtoon.
Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes) tietoon tulee vuosittain yksi tai kaksi onnettomuustapausta, joissa henkilö on saanut surmansa kiivettyään junan katolle tai rataverkon pylvääseen. Tällaiset onnettomuudet yleistyivät 2010-luvulla.
Junien katolla on tappava sähkövirta, koska junat toimivat Suomessa sähköllä. Jännite on niin suuri, että pelkästään lähietäisyydelle meneminen on hengenvaarallista. Missään tilanteessa junan katolle ei pidä kiivetä.
– Myös rataverkon pylväisiin kiipeäminen on hengenvaarallista. Tappava jännite voi olla muissakin rakenteen osissa kuin vain radan yläpuolella kulkevissa sähköjohdoissa. Esimerkiksi sähköjohdon ripustuskehikoista saa myös hengenvaarallisen sähköiskun, sanoo tiedotteessa Tukesin ylitarkastaja Ville Huurinainen.
Sähkö voi hypätä ilmavälin yli sähköä johtavaan esineeseen tai ihmiseen. Sähkö etsii aina helpoimman reitin maahan.
Maahan pudonneisiin ilmajohtoihin ei missään tapauksessa saa koskea.
Vaarallinen alue on muutaman metrin etäisyydellä ilmajohdosta johdon jännitteestä riippuen. Suuremmilla jännitteillä myös vaara ulottuu kauemmas ilmajohdosta.
– Ilmajohtotapaturman seuraukset voivat olla vakavia. Uhri saa usein vaikeita palovammoja ja pahimmassa tapauksessa menehtyy saamiinsa vammoihin tai putoamisen seurauksena, Huurinainen varoittaa.
Myös hiilikuituiset onkivavat ja purjeveneet voivat aiheuttaa hengenvaaran ilmajohtojen läheisyydessä. Jos pystyasennossa oleva onkivapa tai purjeveneen masto osuu tarpeeksi lähelle ilmajohtoa, sähkö voi hypätä esineeseen ja aiheuttaa käyttäjälle kuolemaan johtavan sähköiskun.
Sähköiskuun ei tarvita edes kosketusta. Vaara on olemassa, jos esine on muutaman metrin etäisyydellä ilmajohdosta.
Maahan pudonneisiin ilmajohtoihin ei missään tapauksessa saa koskea. Esimerkiksi sähkölinjalle kaatunutta puuta ei saa poistaa itse. Niissäkin on sähköiskun vaara, koska maahan putoaminenkaan ei välttämättä aiheuta sähköjen katkeamista.
– Maassa oleva jännitteinen sähköjohto voi aiheuttaa vaarallisen askeljännitteen, jolloin sähköiskun voi saada johdon lähellä liikkuessa. Jos huomaa maahan pudonneen ilmajohdon tai sähkölinjalle kaatuneen puun, tulee poistua paikalta ja ilmoita siitä aina välittömästi alueen sähkönjakelua hoitavalle verkkoyhtiölle, sanoo Tukesin ylitarkastaja Hennamari Valkeinen.
Tukesin tietoon tulee vuosittain myös ilmajohtoihin liittyviä työtapaturmia. Tyypillisiä onnettomuustapauksia ovat esimerkiksi kaivinkoneen tai muun työkoneen osuminen ilmajohtoon ja siitä seurannut sähköisku.