Heikosta jäästä varoittavia kylttejä ei ole tulossa Helsinkiin, vaikka tällaista on valtuustoaloitteella ehdotettu. Ehdotuksen mukaan jäille mennään uhkarohkeasti ja viime talvena ulkoilijoita pelastettiin useita. Ihmisillä on myös taipumus seurata muiden esimerkkiä, vaikka tilanne olisi vaarallinen. Kyltit sopisivat aloitteen mukaan esimerkiksi laivaväylien yhteyteen.
Kaupunki vastaa, että kylttejä on selvitetty lajasti, mutta niiden asentaminen ei ole tarkoituksenmukaista rantaviivan pituuden takia, ja vaaralliset kohdat voivat vaihdella talven mittaan ja eri talvina. Varoituksista voisi muodostua harhakuva, että siellä missä kylttejä ei ole, jää on turvallista.
Pelastustuslaitos ja merivartiosto antavat talvisin varoituksia heikoista jäistä.