Kolme tekoaikana 16-vuotiasta poikaa on tuomittu 8–10 vuoden pituisiin vankeusrangaistuksiin nuorena henkilönä tehdystä murhasta.
Murha tapahtui Koskelan sairaala-alueella viime vuoden joulukuussa.
Uhri oli tuomittujen ikätoveri. Nelikko oli yhdessä juhlimassa yhden pojan syntymäpäivää.
Lue lisää:
Helsingin käräjäoikeus tuomitsi eniten väkivaltaa tehneen pojan kymmenen vuoden ja yhden kuukauden, toisen pojan yhdeksän vuoden kahden kuukauden ja vähiten väkivaltaa tehneen pojan kahdeksan vuoden kahden kuukauden vankeusrangaistuksiin.
Mielentilatutkimuksen ja -lausuntojenmukaan tuomitut ovat olleet syyntakeisia teon hetkellä ja he ovat ymmärtäneet tekonsa luonteen.
Oikeus katsoi, että tuomitut suunnittelivat tekoaan.
Tuomitut olivat ennen 4.–5. joulukuuta tapahtunutta tekoa suunnitelleet hankkivansa uhrille väkevää alkoholia ja kohdistavansa häneen väkivaltaa.
Väkivalta alkoi noin kello 19.30 nelikon viettäessä iltaa Koskelan sairaalan lähettyvillä.
Uhria muun muassa lyötiin ja potkittiin päähän ja eri puolille vartaloa kepillä ja metallitangolla.
Uhrin kättä yritettiin murtaa.
Oikeus katsoi osan teoista olleen nöyryyttäviä ja halventavia. Uhrin päälle oli syljetty ja virtsattu. Hänen hiuksiaan oli yritetty polttaa.
Väkivalta ja nöyryytys kestivät noin kolme tuntia.
Tämän jälkeen tekijät poistuivat paikalta jättäen uhrin makaamaan vähissä vaatteissa, alaruumis paljaana kylmään maahan, kylmässä ilmassa.
Lue vielä:
Kuolemansyylausunnon mukaan uhri on menehtynyt useita tunteja häneen kohdistetun väkivallan jälkeen.
Oikeus katsoo että tekijöiden on täytynyt pitää varsin todennäköisenä, että uhri kuolee heidän menettelynsä seurauksena.
Tuomituilla on oikeuden mukaan ollut yhteisymmärrys tekoon ja he ovat osallistuneet siihen tavalla, jota käräjäoikeus on pitänyt yhdessä tehtynä.
Oikeus piti tekotapaa erityisen raakana ja julmana sekä kokonaisuutena arvostellen törkeänä.

Oikeus velvoitti tuomitut korvaamaan yhteisvastuullisesti uhrin vanhemmille kärsimyksestä 12 000 euroa vaatimuksensa mukaisesti.
Tuomitut on määrätty edelleen pidettäväksi vangittuina.
Tuomio ei ole lainvoimainen.
Lue lisää: