Työttömyys: Kuusikymppinen nainen on hakenut töitä ahkerasti, mutta työpaikkaa ei silti löydy. TE-toimiston algoritmi toi tarjolle kuorma-autokuskin tehtävän, vaikka naisella ei ole ajokorttia.
– En kehtaa ääneen edes sanoa, miten kyrsiintynyt olen. Poljen jalkaa ja itken ja ihmettelen, miksi minä en kelpaa.
Näin tiivistää tuntonsa työnhaussa vuosien ajan tyrmätyksi tullut vantaalainen 61-vuotias nainen. Hän arvioi tehneensä vuodesta 2014 jatkuneen työttömyytensä aikana yli 150 työhakemusta – turhaan.
Kahteen kunnalliseen työpaikkaan hän on työllistynyt palkkatuen avulla. Molemmat työsuhteet jatkuivat vuoden.
– Kun olin viisikymppinen, työnantajat vastasivat hakemuksiini, että kiitos mielenkiinnosta. Nyt kuusikymppisenä en saa edes vastauksia.
– Aiemmin kirjasin kaikki tekemäni työhakemukset vihkoon. Nyt olen heittänyt sen vihkonkin menemään.
Tilastot kertovat, että naisella riittää kohtalotovereita Suomessa, jossa 55–64-vuotiaiden työllisyys on pysynyt sitkeästi Pohjoismaiden alhaisimpana.
Syynä tähän on pidetty milloin eläkeputkea, milloin sosiaalitukien viidakkoa, jonka sanotaan kannustavan jäämään kotiin.
Jos vantaalaisnaiselta kysytään, on syynä yksinkertaisesti se, ettei työtä ole.
Hän arvelee, että syynä on yhtäältä hänen ikänsä ja toisaalta koulutuksen puute.
– 1970–80-luvuilla työtä oli tarjolla, vaikkei ollut koulutusta. Minullakaan ei ole keskikoulun jälkeen käytynä kuin työpaikan atk-koulutuksia. Mutta ikinä en ole ollut laiska! Olen hakenut siistimistöitä, pakkaamista ja hyllyttämistä, nainen luettelee.
Ennen työttömäksi jäämistään nainen teki yli 30 vuotta asiakaspalvelutyötä puhelinvaihteessa.
Nainen kertoo olleensa vastikään yhteydessä muun muassa henkilöstövuokrafirma Baronaan sekä vantaalaiseen Prismaan.
– Olin kaupassa ja huomasin, että laatikot olivat levällään käytävällä. Tarjouduin pakkaamaan hyllyjä ottamalla yhteyttä Baronaan, mutta sieltäkään ei vastattu.
Kaksi palkkatuettua työsuhdettaan nainen kertoo saaneensa omalla aktiivisella työnhaullaan. TE-toimiston kautta yhtään työpaikkaa ei ole kuluneen seitsemän vuoden aikana löytynyt. Sen sijaan TE-toimiston verkkopalvelun algoritmit ovat ehdottaneet hänelle hyvin erikoisia työpaikkoja.
– Minulla ei ole ajokorttia, minkä olen kertonut omissa tiedoissani. Silti (TE-toimiston verkkopalvelun) omalla sivullani minulle ehdotettiin yhdistelmäkuorma-auton kuljettajan paikkaa Lappeenrannasta!
Ehdotuksiin on kuulunut myös muun muassa elinsiirtosairaanhoitajan työpaikka Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä.
– Vaikka aivan varmasti olen kertonut, ettei minulla ole sairaanhoitajan koulutusta.
Omaa jaksamistaan nainen on pitänyt yllä lukemalla ja kuntosaliharjoittelulla. Hän sanoo, että itsetunto on heikentynyt silti, sillä hänet on kasvatettu työnteon tärkeyteen.
Sanoopa nainen kirjoittaneensa työministeri Timo Harakalle (sd.) ja kansanedustaja Antti Lindtmanillekin (sd.).
– Mutta eihän heillä ole aikaa vastata.
Nainen arvelee, että poliitikoilla on hyviä ideoita työllisyyden parantamiseksi, mutta keinot jäävät puolitiehen. Uusi kehotus eläkeläisten työllisyyden parantamiseksi on hänestä esimerkki tästä.
– Sanovat, että eläkeläisten pitäisi mennä töihin työvoimapulan takia. Mutta hyvänen aika; ei niitä töitä saa vaikka hakisi!