Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Helsingin taajama-alueiden kameratolppien välähtelyt johtivat reilut 6 500 kertaa liikennevirhemaksuihin kesällä – Pahimmillaan kaahattiin 116 km/h viidenkympin alueella

Käskynhaltijantietä länteen päin ajettaessa kameratolppa välähteli eniten liikennevirhemaksuun johtavalla tavalla kesäkuun ja elokuun välisenä aikana Helsingin kaupungin taajama-alueiden vertailussa.

Patomäenpuiston kohdalla sijaitsevasta kameratolpasta lähti edellä mainittuna aikana terveiset liikennevirhemaksuna 1 070 kertaa.

Yhteensä pääkaupungin taajama-alueilla on 22 kameratolppaa.

Kuukausitasolla Helsingin taajama-alueiden kameratolppien ykkösenä toimi kesän aikana Mannerheimintiellä sijaitseva peltipoliisi.

Osoitteessa Mannerheimintie 132 etelään päin ajettaessa kameratolppa tallensi 713 liikennevirhemaksuun johtanutta tapausta elokuun aikana.

Yhteensä liikennevirhemaksuja määrättiin joko kameratolppien tai autovalvontapisteiden avulla reilut 6 500 kappaletta Helsingin taajama-alueilta kesä- ja elokuun välisenä aikana.

Autovalvontapisteistä eniten seuraamuksia autoilijoille aiheutui Paciuksenkadulta, kun kahdeksan valvontakerran ja 27 valvontatunnin aikana kertyi 482 liikennevirhemaksua.

Kun autovalvontapiste oli toiminnassa kesällä Paciuksenkadulla, lähes joka viides kuski aiheutti valvontapisteen ohi kulkiessaan välähdyksen.

Liikennevirhemaksu myönnetään enintään 20 kilometriä tunnissa sallitun ylittäneistä nopeuksista. Sitä suuremmista nopeuksista seuraa edelleen sakkorangaistus.

Sakkorangaistuksia kirjoitettiin Helsingin taajama-alueen kameratolppien tai autovalvontapisteiden toiminnan ansiosta 173 kuljettajalle viime kesänä.

Nämä 173 sakkorangaistusta eivät ole mukana edellä mainituissa liikennevirhemaksujen määriä kuvanneissa luvuissa.

Helsingin kaupungin taajama-alueilla tapahtuneista seuraamukseen johtavista välähdyksistä sakkojen osuus oli noin 2,6 prosenttia kesä- ja elokuun välisenä aikana.

Helsingin taajama-alueilla suurimman ylinopeuden kesän aikana mitannut kameratolppa sijaitsee Mäkelänkadulla, jossa moottoriajoneuvo pyyhälsi 116 kilometriä tunnissa, kun korkein sallittu nopeus olisi ollut 50 kilometriä tunnissa.

Pohjoiseen suunnannut hurjastelija ajoi siis 66 kilometriä tunnissa ylinopeutta Mäkelänkadulla Sofianlehdonpuiston kohdalla.

Poliisi tutkii 21. päivä kesäkuuta tapahtunutta ylinopeutta törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena.