Lankkupihveistä tunnettu klassikkoravintola muuttaa Santa Fén viereen – "Taustalla taloudelliset syyt"

Amigo aukeaa samalle sisäpihalle, jossa aiemmin toimi muun muassa Grande Grill. Naapurista löytyy legendaarinen tex mex -ravintola Santa Fe. Arkistokuva. Aapo Siippainen
Aapo Siippainen

Aapo Siippainen

50 vuotta Tehtaankatu 12:ssa toiminut pihviravintola Amigo muuttaa syksyn aikana ydinkeskustaan.

Uusi osoite on Aleksanterinkatu 15:n sisäpiha, jossa toimivat samaan Rafla.fi-ravintolaperheeseen kuuluvat Santa Fé ja Brooklyn.

Lankkupihveistä tunnettu Amigo tulee entisen Grande Grillin paikalle.

Ullanlinnan ravintolaklassikoihin kuuluva Amigo on ollut keväästä asti suljettuna putkiremontin takia.

– Lopullinen päätös muutosta tehtiin viikko sitten. Taustalla ovat taloudelliset syyt. Vaikka Tehtaankadun sijainti on tärkeä osa Amigoa, halusimme kokeilla siipiä toisessa paikassa. Saavutettavuus paranee, ravintoloiden omistaja Henri Klimscheffskij kertoo.

"Suomen kallein ravintola" poltti 6 miljoonaa euroa Helsingin keskustassa – nyt sen paikalle aukeaa harvinaisuus

Amigon ruokalistaan ei ole ainakaan aluksi luvassa suurempia muutoksia.

– Vaikka paikka muuttuu niin herkulliset klassikot pysyvät silti ruokalistalla, ja ihana tuttu henkilökuntakin muuttaa mukana, ravintola kertoo verkkosivuillaan.

Vaikka moni tunnettu tex mex -ravintola on lopettanut toimintansa Helsingissä, yrittäjä sanoo, että 1991 perustettu Santa Fé porskuttaa olosuhteisiin nähden hyvin.

– Ravintolassa on tehty pintaremonttia ja ruokalistaa päivitetty viimeksi syksyllä. Tutut burritot, fajitakset ja Pedron pihvi ovat yhä listalla, Klimscheffskij kertoo.

Amigon omistaja Henri Klimscheffskij ja kanta-asiakas, kirjailija Hannes Markkula lankkupihvin ääressä viime talvena. Martti Vahtera

Amigon tilalle aukeaa Mat Distrikt, jonka omistajiin kuuluu muun muassa huippukokki Teemu Aura.

Teemu Aura löysi Helsingistä paikan, jossa ravintolat ovat harvassa –  Mat Distrikt yhdistää kahden huippusuositun ravintolan parhaat puolet: "Tästä tuli erityisen hyvä tunne"

Helsingin pihviravintoloiden todellinen klassikko täyttää 50 vuotta – suosikkiannokseen tehty muutos poisti asiakkaalle kiusallisen ongelman

Suomalaisten rakastamaan espanjalaisruokaan liittyy sitkeä mielikuvaharha – tässäkö syy väärinkäsitykseen?

Legendaarinen Sivuraide-ravintola palaa Kurviin – näin käy jättipizzan hinnalle

Asiakkaat varastavat ravintoloista ihan mitä vain – Helsinkiläisessä ravintolassa yksi olutlasi on niin houkutteleva, että sen pantiksi asiakkaan kenkä nostetaan kattoon

Nämä 9 Helsingin ravintolaklassikkoa tulisi kokea edes kerran elämässä – "Keittiö ja palvelu ovat olleet ensiluokkaisia kautta aikojen"

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut