Ympäristö: Minna Mäkinen siivoaa roskia Malmin seudun metsiköistä ja risukoista.
– Pikaruoka-aterioiden pakkauksia, kolmioleipien muovikoteloja, salaattirasioita, take away -kahvimukeja ja niiden kansia, karkkipapereita, muovipusseja, tölkkejä ja pulloja, luettelee Minna Mäkinen roskia, joita löytyy Malmin pusikoista ja pienistä metsiköistä.
– Ylipäätään syömisestä tai juomisesta syntyvää roskia. Niin ja maskeja ja tupakantumppeja, Mäkinen lisää.
Mäkinen kuuluu Malmin seutu siistiksi roskista -Facebook-ryhmään, joka organisoi vuosittain kymmeniä roskienkeräystalkoita Malmin alueella.
Ryhmään kuuluu noin kaksi sataa jäsentä. Osa kerää roskia porukalla, osa itsekseen.
– Paikoista ja roskista ei ole pulaa, valitettavasti, Mäkinen sanoo.
Talkoissa kerätyistä roskakasoista syntyy näyttäviä kekoja, jotka saavat ohikulkijat ihmettelemään.
– Yllätyksenä tulee usein, että jätteet on kerätty hyvin pieneltä alueelta.
Löytyneet jätteet lajitellaan lasi-, metalli- ja sekajätesäkkeihin. Huumepiikit, joita myös löytyy aika ajoin, laitetaan omaan keräysrasiaansa.
Mikäli roskiksia on lähistöllä ryhmän jäsenet vievät kerätyt pussit niihin. Toisinaan jätekeosta ilmoitetaan Staralle, joka käy hakemassa pussit.
Välillä Malmin pöpeliköistä löytyy vanhoja pienkaatopaikkoja, joita on käytetty vuosikymmeniä sitten. Niistä löytyneet astianpalaset ja tunnistettavat ruokapakkaukset, kuten 1960–1970-lukujen maitopussit, ovat hyvä osoitus siitä, miten hitaasti roskat hajoavat luonnossa.
Siihen Mäkisellä ei ole vastausta, ketkä nykypäivänä luontoa sotkevat.
– Todella harvoinhan sellaista itse näkee, hän pohtii.
Osa roskista päätyy luontoon vahingossa täysistä roska-astioista, mutta roskaiset autoteiden varret ovat Mäkisen mielestä osoitus siitä, että roskia dumbataan tietoisesti.
– On kummallista, ettei sinne autoon saada yhtä pussia roskikseksi, Mäkinen ihmettelee.
Kerätessään roskia vapaaehtoisesti, hän ei ajattele aktiivisesti sitä, että joku toinen on sen sinne nakannut piittaamattomuuttaan.
– On ihanaa nähdä, miten saamme porukalla nopeasti isot määrät roskaa luonnosta pois. Moni on sanonut, että tähän voi jäädä myös koukkuun, hän naurahtaa.
Mäkinen kerää roskia pitääkseen huolta, ettei luonnossa ole sinne kuulumatonta tavaraa häiritsemässä luonnossa liikkuvia ihmisiä ja eläimiä.
– Meillä on vain tämä yksi maapallo, josta jokaisen pitäisi huolehtia.
Lauantaina 18. syyskuuta kerätään taas roskia porukalla. Silloin vietetään myös kansainvälistä maailman siivouspäivää. Malmilla talkoisiin lähdetään Foto Mannelin -liikkeen nurkalta (Kirkonkyläntie 4).
Lähiympäristöä voi siivota itsekin ja pienellä panoksella. Jos jokainen Ylä- ja Ala-Malmin asukas noukkisi lauantaina yhden roskan lähiluonnostaan, päätyisi noin 12 000 roskaa lähiluonnon sijaan roskikseen.