Vähän yli puolet (56 prosenttia) tietää kyselyn mukaan varmuudella elintarvikkeiden parasta ennen -päiväyksen ja viimeisen käyttöpäivän eron. Melko hyvin eron kertoo tietävänsä 33 prosenttia. Vain kahdella prosentilla vastaajista ei ollut mitään tietoa merkintöjen erosta.
Tietoisuus merkintöjen erosta on parantunut vuodesta 2019. Tuolloin hieman alle puolet (49 prosenttia) tiesi päiväysten eroavaisuuden.
Tämä selviää hävikkiverkkokauppa Matsmartin markkinatutkimusyritys Kantarilla teettämästä kyselytutkimuksesta, johon osallistui 2 014 suomalaista. Tutkimus toteutettiin kesäkuussa 2021 ja edellisen kerran vuonna 2019.
Päiväysmerkintöjen ero on kaikkein selkein 18–24-vuotiaille. Heistä 60 prosenttia tietää eron. Edellisellä kerralla tietoisuus oli heikointa juuri nuorten keskuudessa.
Naisille (64 prosenttia) ero päiväysmerkinnöissä on selkeämpi kuin miehille (49 prosenttia).
Matsmartin Suomen maajohtaja Michaela Böckelman arvelee, että epätietoisuus parasta ennen -päiväyksen merkityksestä saattaa lisätä kotona ruokahävikkiä.
– Kannattaa esimerkiksi haistaa ja maistaa ruokaa ennen poisheittämistä. Parasta ennen -päiväyksessa ei ole kyse ruoan turvallisuudesta samalla tapaa kuin viimeisessä käyttöpäivän kohdalla, Böckelman muistuttaa tiedotteessa.
Kyselyssä kävi myös ilmi, että suurin osa vastaajista voisi ajatella syövänsä tuotteita, joiden parasta ennen -päiväys on umpeutunut. Heitä on 88 prosenttia kyselyyn osallistuneista.
Lähes joka viides (19 prosenttia) vastanneesta on sitä mieltä, että parasta ennen -päiväyksestä tulisi luopua.
Suomessa vietetään valtakunnallista ruokahävikkiviikkoa 13.–19. syyskuuta.