Talous: Yli puolet keski-ikäisistä ei säästä rahaa eläkkeelle. Pieni eläke tulee monelle yllätyksenä.
Tutkimusten mukaan Helsingissä ja muualla pääkaupunkiseudulla asuvista 50–65-vuotiaista 61 prosenttia ei ole aloittanut säästämistä eläkkeelle, jolloin tulotaso laskee.
Ilmiö korostuu erityisesti pääkaupunkiseudulla, sillä muualla Suomessa vastaava luku oli 52 prosenttia, kertoo Nooa Säästöpankin Taloudellinen hyvinvointi -kyselytutkimus.
Talousvalmentaja Terhi Mali Nooa Säästöpankista uskoo, että ilmiö saattaa johtua korkeista asumiskustannuksista.
– Pääkaupunkiseudulla asumisen kustannukset ovat korkeat. Suuri osa palkasta menee elämiseen. Varautumiseen ei jää ylimääräistä.
Heikko varautuminen kertoo Malin mukaan myös siitä, että eläkeasioita ei tulla ajatelleeksi vielä, kun eläkeikään on 20 tai 30 vuotta aikaa. Säästäminen eläkepäivien varalle pitäisi kuitenkin aloittaa jo viimeistään nelikymppisenä, jotta varallisuutta ehtisi kertyä.
– Aloittaisin säästämisen jo silloin, kun ensimmäisen palkkatyön aloittaa. Lähtisin jo silloin laittamaan rahaa sivuun. Pienetkin summat riittävät. 50 euroa on jo ihan riittävä.
Mali kertoo käyvänsä usein keskusteluita raha-asioista eläkkeellä olevien kanssa. Keskusteluissa korostuu, että apua haetaan vasta, kun ollaan jo vaikeuksissa.
– Välillä kuulee todella vaikeita kohtaloita. Raha-asiat asiat vaikuttavat mielenterveyteen ja fyysiseen terveyteen. Itse en laskisi pelkän työeläkkeen varaan.
Suomalaisen keskimääräinen eläke viime vuonna oli Eläketurvakeskuksen mukaan 1 762 euroa kuukaudessa. Miesten keskieläke oli 1 983 euroa ja naisten viidenneksen vähemmän eli 1 579 euroa kuukaudessa. Suurimmat eläkkeet maksetaan Uudellamaalla, jossa asuvien keskimääräinen kuukausieläke oli 2 085 euroa kuukaudessa.
Eläkkeensaajien Keskusliiton toiminnanjohtajan Timo Kokon mukaan pieni eläke tulee monelle yllätyksenä.
– Tähän on monesti syynä se, että ei ole tarkkaan selvitetty oman tulevan eläkkeensä tasoa. Eläkkeelle jäämistä suunnittelevat eivät juuri ota talousasioissa meihin yhteyttä, mutta eläkkeellä olevilta tulee paljonkin viestejä, kun eläke ei tahdo riittää.
Työeläkeotteen voi tilata sähköisesti osoitteesta www.tyoelake.fi.
Omaa toimeentuloa kannattaa suunnitella Koko mukaan jo ennen eläkkeelle jäämistä. Paljonko asuminen vie eläkkeestä? Onko lääkkeitä? Velkaa? Haluaako eläkkeellä käyttää julkisia vai kunnallisia terveyspalveluita? Tarvitseeko autoa?
Kokko muistuttaa, että eläkeikä on nykyään sidottu syntymävuoteen. Eläkettä voi kerryttää vakuuttamisvelvollisuuden yläikärajaan asti. Vuonna 1957 ja sitä aiemmin syntyneillä raja on 68 vuotta. Vuonna 1962 ja myöhemmin syntyneillä se on 70 vuotta.
– Tosin vasta eläkkeelle jäädessä usein tietää, onko ylipäätään työkykyä tehdä töitä tai edes haluakaan, Kokko toteaa.
Malin mukaan taloudellinen varautuminen ennen eläkkeelle jäämistä on hyvin jakautunutta.
– On ryhmä, joka tiedostaa tämän. On säästöjä ja ehkä myös hyvät tulot. Toisella ryhmällä tulot ovat pienet. Voi olla useita pieniä lainoja, jotka syövät varautumiskykyä. Taloutta ei osata suunnitella kovinkaan pitkälle.
Lainojenkin maksut tulisi suunnitella hyvissä ajoin.
– Ei riitä, että niitä ruvetaan suunnittelemaan vuosi ennen eläkkeelle jäämistä, Mali sanoo.
Entä minkälaisia säästövinkkejä talousvalmentaja voisi antaa?
– Tee sekä pitkän että lyhyen ajan säästämisen suunnitelma. Ajattele niin, että se on yksi menoerä muiden joukossa.
Säästövaihtoehtoja ovat muun muassa rahastosäästäminen, sijoittaminen osakkeisiin, kiinteistöihin ja asunto-osakkeet.
Tarkennus 23.9. kello 13.55: tekstistä puuttui tieto, että keskimääräinen kuukausieläke nimenomaan Uudellamaalla oli viime vuonna 2 085 euroa. Muut keskieläke-luvut (miesten ja naisten) koskivat koko maata.