Sairaalahoitoa vaativat sydänlihastulehdukset ovat Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) seurannan mukaan lisääntyneet rokotetuilla. Tapaukset ovat Suomessa harvinaisia suhteessa rokotettujen kokonaismäärään.
Havainnot noudattavat muissa maissa saatuja tuloksia. Ne eivät THL:n mukaan anna aihetta muuttaa suosituksia ensimmäisen tai toisen koronarokoteannoksen ottamisesta.
THL seurasi tulehdusten yleisyyttä terveydenhuollon rekistereistä neljän viikon ajan sekä ensimmäisen että toisen rokoteannoksen jälkeen.
Sydänlihastulehduksia ilmenee THL:n tiedotteen mukaan väestössä jatkuvasti myös ilman koronarokotusta. Koronarokotusten alusta lähtien sydänlihastulehduksia on Suomessa todettu rokottamattomilla miehillä 102 tapausta ja rokottamattomilla naisilla 48 tapausta.
Suomessa ilmenee sekä rokotettujen että rokottamattomien sydänlihastulehduksia eniten nuorilla miehillä. THL:n seurannan mukaan alle 30-vuotiailla rokotetuilla miehillä ja pojilla todettiin rokottamattomiin verrattuna noin neljä ylimääräistä sydänlihastulehdusta 100 000:tta mRNA-rokotteen saanutta kohti. Mukaan laskettiin tapaukset, jotka todettiin neljän viikon sisällä toisen rokoteannoksen saamisesta.
mRNA-rokotteita ovat Biontech-Pfizerin Comirnaty ja Modernan Spikevax.
– Suomen tapausmäärät ovat kaikkiaan hyvin pieniä suhteessa rokotettujen määrään, eikä niiden pohjalta ole mahdollista tehdä varmoja päätelmiä riskin suuruudesta. Kohonneesta riskistä huolimatta rokotettujen sydänlihastulehdukset ovat ylipäätään harvinaisia sekä ensimmäisen että toisen rokoteannoksen jälkeen. Nuorilla miehillä todetut sydänlihastulehdukset ovat yleisesti oireiltaan lieviä, toteaa tiedotteessa THL:n erikoistutkija Petteri Hovi.
THL:n mukaan perusrokotussarjan kummatkin annokset voi yhä ottaa normaalisti. Toinen rokotus vahvistaa ja pidentää ensimmäisen rokoteannoksen antamaa suojaa.
Myös Yhdysvalloissa ja Israelissa mRNA-rokotteen saaneilla on raportoitu sydänlihastulehduksia enemmän kuin väestössä keskimäärin. Tulehduksia on havaittu erityisesti nuorilla miehillä toisen rokoteannoksen jälkeen.
Lisäksi THL on tarkastellut sydänlihastulehduksen ilmaantuvuutta koronavirusinfektion jälkeen.
Sydänlihastulehduksen ilmaantuvuutta on verrattu koronavirustartunnan saaneilla 12 vuotta täyttäneillä ja niillä saman ikäisillä, jotka eivät olleet saaneet tartuntaa. Tartunnan saaneilla sydänlihastulehduksen riski oli samaa suuruusluokkaa rokotuksen saaneiden kanssa.
Samaan tulokseen on päädytty myös muissa maissa tehdyissä tutkimuksissa.
Sydänlihastulehduksia ilmenee tavallista enemmän myös muiden infektioiden, kuten kausi-influenssan jälkeen.
THL jatkaa sydänlihastulehdusten tiivistä seurantaa. Lisäksi THL osallistuu parhaillaan pohjoismaiseen tutkimukseen, jossa selvitetään sydänlihastulehduksen yleisyyttä ikäryhmittäin sekä koronavirusinfektion että koronarokotteen saamisen jälkeen.
Lue myös: Kolmatta rokotetta tarjotaan noin 85 000 ihmiselle – Tämä ryhmä jää ulkopuolelle