Kahden terveysaseman potilaille tulossa ensi viikolla iso muutos – näin palvelut muuttuvat

Kannelmäen terveysasema avataan ensi viikon perjantaina kauppakeskus Kaaren vieressä sijaitsevassa rakennuksessa. Uuden terveysaseman osoite on Laulukuja 4. Sanna Jompero-Lahokoski

Sanna Jompero-Lahokoski

Kannelmäen ja Ruoholahden terveysasemien palvelut muuttuvat ensi viikon perjantaina eli lokakuun alusta alkaen.

Kannelmäen terveysasema palvelee ensi viikon perjantaista 1.10. alkaen uudessa osoitteessa kauppakeskus Kaaren vieressä osoitteessa Laulukuja 4 (3. kerros). Vanhassa osoitteessa Kaustisenpolulla palvellaan normaalisti syyskuun loppuun asti. Terveysaseman puhelinnumero pysyy samana. Numero on 09 310 47355.

Terveysasema on jatkossa auki arkisin kello 8–16. Vastaanottoja ajanvarauksella on myös iltaisin ja lauantaisin.

Helsinki ulkoistaa ensimmäistä kertaa kokonaisen terveysaseman palvelut. Palvelut tuottaa jatkossa Terveystalo. Sopimus on neljävuotinen kahden vuoden optiolla.

Kaupunki aikoo poimia hankkeen aikana kaikki Terveystalon hyväksi havaitut käytänteet ja ottaa ne käyttöön Helsingin muilla terveysasemilla.

Lue: Kannelmäen terveysasema uusiin tiloihin – Ruoholahteen tulossa uusi terveysasema: "Tämä on siis extraa"

Myös Ruoholahden uusi terveysasema avataan perjantaina 1.10. osoitteessa Tallberginkatu 2.A. Ruoholahteen perustetaan Mehiläisen ylläpitämä terveysasema. Asiakkaat pysyvät Helsingin terveysasemien asiakkaina.

Terveysaseman käyttäjiksi siirtyvät Ruoholahden ja Jätkäsaaren asukkaat sekä osa Hietalahden asukkaista. Jo varatut ajat hoidetaan sovitusti sillä terveysasemalla, jolle aika on varattu.

Ruoholahden terveysasemalla ei ole hammashoitoa eikä neuvolaa. Näihin palveluihin ei tule muutoksia.

Ruoholahden terveysaseman numero on 09 310 47 366.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut