Helsinkiläisen Making Movies Oy:n tuottaman uuden Klaus Härön elokuvan My Sailor, My Love kuvaukset ovat alkaneet Irlannissa. Härö ohjaa draamaa, jonka pääosassa nähdään James Cosmo sekä Catherine Walker ja Bríd Brennan. James Cosmo tunnetaan muun muassa televisiosarjoista Game of Thrones ja Sons of Anarchy.
– Olen innostunut tämän hienon tarinan ohjauksesta. Saan työskennellä tunnettujen ja erittäin taitavien näyttelijöiden kanssa, joiden työn uskon liikuttavan yleisöä. Elokuvissa olemme tottuneet näkemään tarinoita ensimmäisestä rakkaudesta. Minua kiinnostaa nyt kertoa millainen on viimeinen rakkaus, kertoo tiedotteessa ohjaaja Klaus Härö.
– Elokuva on noin nejljän miljoonan budjetiltaan yksi suurimmista draamaelokuvista, mitä Suomessa on tuotettu, jatkaa elokuvan tuottaja Kai Nordberg.
Alkuperäiskäsikirjoituksen ovat kirjoittaneet Jimmy Karlsson ja Kirsi Vikman.
My Sailor, My Love kertoo vanhasta merikapteenista joka rakastuu kodinhoitajaansa. Miehen aikuinen tytär ei hyväksy suhdetta ja hän haluaa saada takaisin isän, jota hänellä ei oikeastaan koskaan ollutkaan.
Elokuva saa ensi-iltansa loppuvuodesta 2022.