Kansainvälinen bisnesura vaihtui joogastudion perustamiseen Munkkiniemeen – Anna Maria, 43, jätti "järkipolun" ja kertoo nyt, miksi jooga sopii myös kilpaurheilijoille

Elämä: Bisnesura jäi taakse ja oppimaan lähteneestä tuli opettaja.

Malesiasta Suomeen palattuaan Anna Maria Sirenius alkoi luoda bisnesuraa, mutta vasta joogatessaan hän koki tulleensa kotiin. Mika Hamari

Mika Hamari

Valontaran joogastudiolla Anna Maria Sireniuksen, 43, kasvoilta huokuu tyytyväisyys, sillä hän on nyt siinä, missä hänen kuuluu olla.

Aiemmin Sirenius teki bisnesuraa ja matkusti sijoittajasuhteisiin liittyvissä kansainvälisissä tehtävissä ympäri Eurooppaa. Jotain tärkeää tuntui puuttuvan.

Monen terveysongelman taustalla on haitallinen tapa hengittää, psykologi Minna Martin sanoo – "Suuta ei ole tarkoitettu hengittämiseen"

Jousiammunnassa juniorina kilpaillut Sirenius oli 1990-luvun puolivälissä lähtenyt Mäkelänrinteen urheilulukiosta vaihto-opiskelijaksi Malesiaan keskelle viidakkoa ja tutustunut intialaisessa perheessä hindulaisuuteen ja joogaan.

– Siihen aikaan, kun siellä päin ei hirveästi vielä matkusteltu, niin sehän oli tosi eksoottista, että mennään kolme kertaa viikossa temppeliin ja papit mantraavat.

Opettajana Anna Maria Sirenius haluaa tarjota monipuolisia joogaelämyksiä sekä työskennellä nuorten urheilijoiden kanssa. Mika Hamari

"Kun kerran kävi kokeilemassa, paluuta asfaltille ei enää ole" – Yhä useampi hurahtaa polkujuoksuun: Krista, 27, vinkkaa Helsingin parhaat paikat

Meditaatio on osa joogaa. Mielenhallintaa ja hengitystekniikoita opittuaan Sirenius kiinnostui yhä enemmän ja kävi Intiassa joogien juurilla ja temppeleissä. Hän sanoo kokemusta tosi valaisevaksi, niin kuin olisi ollut kotona.

Lähdin niin sanotulle järkipolulle, opiskelin kauppatieteiden maisteriksi.

Kun tuli aika palata Suomeen, jos halusi kuulua porukkaan, kokemukset Aasiassa oli suljettava pois. Kaikki se oli siellä ja jäi sinne.

– Lähdin niin sanotulle järkipolulle, opiskelin kauppatieteiden maisteriksi ja tein uraa bisnesmaailmassa. Kaikki oli hyvin, mutta minulla oli vaan semmoinen olo, että en halua vain istua koneen äärellä.

Äidiksi tuleminen 12 vuotta sitten auttoi Sireniusta löytämään polkunsa eli dharmansa uudelleen. Toisen lapsensa synnyttyä hän oli väsynyt ja voi huonosti.

– Minulle tuli ihan mielettömän voimakkaana se, että nyt pitää vaan joogata. Sitä kautta sain apua unettomuuteen ja ruuhkavuosien stressiin. Koin, että olen tullut kotiin.

Entisen palkkatason jättäminen ei ollut helppoa, mutta bisnesuralle ei ollut paluuta. Sirenius halusi oppia lisää, ja tällä polulla hänestä tuli opettaja. Opettaminen on sen ydin, mitä hän rakastaa tehdä.

Maratoneja pidempi ultrajuoksu kasvattaa henkistä kanttia – ensikertalainen treenasi vuoden ja taisteli maaliin puolivälin epäuskosta huolimatta

Nyt Munkkiniemessä 20 vuotta asuneen Sireniuksen lapset pelaavat tennistä. Kun hän pitää HVS-Tenniksen junioreille joogaharjoituksia, omasta urheilutaustasta on apua. Mitä hyötylä joogasta on tenniksen pelaajille?

– Opetan kehon tietoisuutta, koska se on tosi tärkeää, että välttää loukkaantumisia. Myös mielen hallinta ja erilaiset mielikuvaharjoitukset ovat tärkeässä roolissa tenniksen kilpapolulla.

Oman joogastudion perustaminen elokuussa alkoi siitä, kun Sirenius törmäsi studiolleen jatkajaa etsineen Iia Lappalaisen kanssa kahvilassa, kadulla ja kaupassa.

– Minun järkireaktioni oli ensin, että ei, en minä lähde tähän. Sitten Iia laittoi tekstiviestiä, että oletko nyt miettinyt. Tuli sellainen fiilis, että ota nyt tämä koppi ja katso, mitä tulee, Sirenius kertoo.

Tunnit ovat usein erilaisiin jooga-asentoihin liittyviä fyysisiä harjoituksia, joista haetaan esimerkiksi stressiin helpotusta ja hyvää oloa. On myös mahdollisuus oppia uutta itsestään ja kasvaa. Myös Anna Maria Sirenius jatkaa kasvua omalla polullaan.

– Toivon, että saisin tarjota täällä ihmisille monipuolisia joogaelämyksiä ja työskennellä nuorten urheilijoiden kanssa.

Tässä hetkessä, näin on hyvä.

"Kaiken hifistelyn jälkeen ihmiset haluavat palata takaisin perusasioihin" – Tällaisia ovat tämän vuoden hyvinvointitrendit

Katri, 30, oli kärkiryyppääjä ja Lauran, 29, synttärit päättyivät oksentamiseen – sitten korkki meni kiinni: syntyi suosittu Instagram-ilmiö

Riina Järvinen, 34, haluaa tulla nöyräksi naiseksi, mutta hänelle se ei tarkoita alistumista – "Nöyrä perheenäiti haluaa vapaasta tahdostaan palvella miestä ja lapsia"

Kommentoi

Mainos: Helsingin Uutiset

Pääkaupungin keskusta on edelleen the place to be – katso tästä ytimen tarjonta

| Päivitetty

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut