Kalliossa sijaitsevan ravintolan brunssi valittiin koko maan toiseksi parhaaksi – kävijöitä riittää yhä, vaikka muualla buumi on laantunut: "Tämä on nyt yksi harvoista paikoista"

Ravintolat: Oivan brunssi valittiin koko Suomen toiseksi parhaaksi.

Jenni Karhunen ja Laura Sarlin kertoivat, että myös kasvissyöjille löytyy monipuolisesti syötävää. Papujen puuttuminen oli vain pieni nyanssi. Kukkakaali-coleslaw ja suklaakakku saivat kaksikolta kehuja. Mika Hamari

Mika Hamari

Ravintola Oivan noutopöydästä löytyy lihapullia, bratwurstia, pekonia, leikkeleitä, munakokkelia, paahdettuja varhaisperunoita, salaatteja, riisipiirakoita, croissanteja, kakkuja ja paljon muuta.

Vuodesta 1940 lähtien samalla paikalla toiminut ravintola tarjosi ensimmäisen brunssinsa yhdeksän vuotta sitten, pian sen jälkeen, kun Johanna Rönkkö oli aloittanut ravintoloitsijana.

– Ensimmäinen ajatus oli, että tehdään tänne lounas. Se tehtiin noutopöytään, ja sitten minä ajattelin melkein heti, että nyt täytyykin tehdä brunssi, koska se oli tuloillaan Suomeen vähän isommin.

"Tämä on kiva aloitus päivään" – Muovikelmusämpylät vaihtuivat haudutettuihin jyväpuuroihin: aamupalakulttuuri kukoistaa nyt Kalliossa ja Punavuoressa

Ravintola-alan media Toptasten lukijakyselyssä elokuussa Oivan brunssi sijoittui koko Suomessa toiseksi parhaaksi, kun voiton vei keskustan Fazer Café.

Ravintoloitsija Johanna Rönkkö toi viikonloppubrunssin Oivaan yhdeksän vuotta sitten. Asiakasmäärien perusteella hän näkee brunssivillityksen jatkuvan edelleen. Mika Hamari

Viikonlopun aamiaisen ja lounaan yhdistävällä brunssilla on esimerkiksi Yhdysvalloissa pitkät perineet. Rönkkö on hakenut vaikutteita Brooklynin ravintoloista.

En odottanut ihan tällaista.

Oivan brunssissa huomioidaan trendiruoat ja kausittain jälkiruokana voi olla esimerkiksi omena- tai raparperikakkua, mutta perusrunko on säilynyt vuosien varrella samana. Keittiöpäällikkö Jani Lähdesmäki lähestyy ruokaa tuttuuden pohjalta.

– Tässä on helposti lähestyttäviä makuja, mitä ihmiset tunnistavat jo. Tietää periaatteessa, miltä mikäkin maistuu.

Syyskuisena lauantaina keskipäivällä Oivassa oli niin täyttä, että oli helppo uskoa, kun Johanna Rönkkö sanoi brunssivillityksen jatkuvan edelleen.

– Vaikka monet sanovat, että se olisi jo mennyttä aikaa, ei se ainakaan meidän asiakasmäärissämme näy.

Kalliista pikkupurtavasta tuli trendi Helsingin ravintoloissa – hinta jopa 53 euroa

Brunssilla noin kerran kuussa käyvä Tarja oli tullut Oivaan ensimmäistä kertaa kokeilemaan. Kaikki muu miellytti häntä, mutta ympäristön melu häiritsi.

– Ruoka on minun mielestäni hyvää, ja monipuolinen tarjonta yllätti iloisesti. Muuten tämä voisi olla paikkana viihtyisä, mutta täällä jotenkin kaikuu.

Oivan brunssin perusrunko on säilynyt vuosien varrella samana. Esimerkiksi lihapullat, makkarat ja pekoni kuuluvat noutopöydän kestosuosikkeihin. Mika Hamari

Jonathan ja Samu olivat samoin tulleet ensimmäistä kertaa, ja molempien kokemukset olivat positiivisia.

– Tosi tilava paikka ja tosi hyvä ruokavalikoima. En odottanut ihan tällaista, Jonathan kehui.

Suosikeikseen Jonathan ja Samu nimesivät munakokkelin, makkarat ja pannarin.

Konepajalta perheensä kanssa brunssille tullut Mikko Hietamäki totesi, että tarjonta maistuu lapsille ja aikuisille. Tytär Anni, 6, kertoi lihapullien olevan parhaita.

Ilppo Rissanen ja Merituuli Mäkinen kertoivat, että Oivaan oli helppo tulla ja lisäksi heitä miellyttää se, että voi syödä vähän enemmän ja nauttia, kun ei ole tavanomainen lounashässäkkä päällä.

Jälkiruoaksi tietenkin kakkuja. Mika Hamari

Oivan kabinetissa istuville Jenni Karhuselle ja Laura Sarlinille brunssilla käynti on jo pitkä perinne. Molemmat muistelivat Kallion buumia vaikkapa viisi vuotta sitten.

– Kalliossa oli silloin hyvä brunssitarjonta. Nyt tämä on yksi harvoista paikoista, missä on tämmöinen perinteinen brunssi.

Sarlin ja Karhunen sanoivat kasvissyöjinä Oivan valikoimaa niin monipuoliseksi ja salaatteja niin hyviksi, että papujen puuttuminen oli vain pieni nyanssi. Naiset rankkasivat Oivan brunssin kantakaupungin top 5:een.

Kebabia syödään usein hiukan salaa, mutta uutuusravintola aikoo nostaa sen "pyhälle tasolle" – "Tämä mielletään juntiksi safkaksi ja siihen haluttiin tarttua"

Pippa Laukka antaa vinkit, miten tankata vitamiineja vuoden pimeimpänä aikana – Näissä kasviksissa on enemmän C-vitamiinia kuin appelsiinissa

Peltiruoka on arjen pelastus – näillä resepteillä aamiainen, lounas ja päivällinen valmistuvat vaivattomasti

"Olin kyllästynyt Pariisiin", sanoo Marine Moser, joka pitää nyt ravintolaa Vallilassa – ja myy vegaanisia ranskalaisherkkuja

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut