Raha: Helsingin osallistuvassa budjetoinnissa on jaossa 8,8 miljoonaa asukkaiden päättämiin kohteisiin.
Osallistuvan budjetoinnin OmaStadi järjestetään jälleen. Kyseessä on Helsingin tapa toteuttaa osallistuvaa budjetointia ja yksi väylä kaupunkilaisille vaikuttaa kotikaupunkinsa palveluihin ja asuinympäristöön.
OmaStadin toisella kierroksella Helsinki käyttää 8,8 miljoonaa euroa kaupunkilaisten tekemien ehdotusten toteuttamiseen. Lokakuun äänestyksessä jokainen tänä vuonna 12 vuotta täyttävä ja sitä vanhempi helsinkiläinen saa äänestää.
Eniten ääniä saaneet ehdotukset toteutetaan. Äänestämällä voi olla mukana kehittämässä tulevaisuuden Helsinkiä, kaupunki muistuttaa.
Ehdotuksia jätettiin tällä kierroksella kaikkiaan liki 1 500. Kaikki ehdotukset ovat jo nyt nähtävillä omastadi.hel.fi-sivustolla.
Läntisen suurpiirin alueella jätettiin 148 ideaa, joista 121 täytti OmaStadi-kriteerit ja eteni yhteiskehittämisvaiheeseen. Tällä hetkellä mukana on 60 läntisen Helsingin kehittämiseen liittyvää valmista ehdotusta. Läntisen suurpiirin määräraha on OmaStadissa yli 1,2 miljoonaa euroa.
– Kaikki ehdotukset kannattaa käydä huolella läpi äänestyspäätöstä pohtiessa. Monissa ehdotuksissa toivotaan monipuolisesti toimintaa ihan koko läntiselle alueelle. Erityisesti Munkinseudun alueelta OmaStadi-ehdotuksissa toivotaan muun muassa lapsille ja nuorille tekemistä ja parannuksia liikuntapaikkoihin, lähiympäristöön ja puistoihin, läntisen suurpiirin stadiluotsi Silja Lindblad toteaa.
Toisivat toteutuessaan iloa ja lisäisivät viihtyisyyttä koko alueelle.
Hän jatkaa stadiluotsina syyskuun loppuun ja siirtyy sen jälkeen kaupungilla muihin tehtäviin.
– Länsi-Helsingin asukkaiden tekemät ehdotukset toisivat toteutuessaan iloa ja lisäisivät viihtyisyyttä koko alueelle. Koko kaupunkia koskevissa ehdotuksissa näkyy kaupunkilaisten innovatiivisuus ja halu ratkaista esimerkiksi ilmastoon liittyviä kysymyksiä, jatkaa Silja Lindblad.
Äänestys tapahtuu 6.–28. lokakuuta verkossa sivulla omastadi.hel.fi. Äänestää voi niin montaa ehdotusta, kuin alueen budjettiin mahtuu.
Jokainen saa äänestää yhden suurpiirin lisäksi suosikkejaan myös koko kaupunkia koskevien ehdotusten joukosta.
Äänestämistä varten tarvitaan pankkitunnukset tai mobiilivarmenne. Tarkemmat tiedot löytyvät omastadi.hel.fi-sivustolta.