"On kauheaa, jos leipää pannaan roskiin" – Kalliossa jaetaan monta muovisäkillistä leipää joka keskiviikko ja sitä riittää myös muille kuin vähävaraisille

D-asema: Ilmaista leipää jaetaan kaikille keskiviikkoisin kello 13–15.

Anne ja Jukka ottivat D-asemalta mukaansa ciabattaa ja hapanjuurileipää. Salaatit he ostavat Kirkon Ulkomaanavun WeFoodista. Mika Hamari

Mika Hamari

D-asema Kallion työharjoittelija Timo seisoo leipäkärryn takana ja kertoo kadulla käveleville ihmisille, että olisi ilmaista leipää tarjolla. Moni jatkaa matkaansa, mutta osa palaa kiinnostuneena katsomaan, mistä on kysymys.

Keskiviikkoisin kello 13–15 jaettava hävikkileipä on tarkoitettu kaikille. Kahden tunnin aikana kävijöitä on useita kymmeniä, mutta ei jonoksi asti.

D-asema Kallion yhteisötyöntekijä Reijo Koskinen kertoo, että kun koronaepidemia alkoi, leipää hankittiin ensin muualta, mutta sitten Fazerin myymäläleipomo tarjosi tiistaina tai keskiviikkoaamuna leivottua hävikkileipäänsä jaettavaksi.

Jaossa olevan leivän määrä vaihtelee kahdesta kuuteen muovisäkilliseen. Leivät tuo farmariautollaan D-asemalle Eero Savonen, joka haluaa eläkkeellä ollessaan auttaa vapaaehtoistyötä tekemällä.

– Ensin ajoin pari vuotta pullakuskina Kallion seurakunnalle. Sitten tämän koronan takia kaikki tilaisuudet peruttiin. Kun kysyin, olisiko täällä jotain muuta, mitä voisi tehdä, he antoivat Diakonissalaitoksen yhteystiedot.

D-aseman yhteisötyöntekijä Jasmin Rajamaa toteaa, että kuka tahansa kaupunkilainen voi tulla vapaaehtoiseksi.

– Sen voi myös itse määrittää, millaista se osallistuminen on. On ihmiselle itselleen tärkeää, että on osallisena jossain yhteisössä tai toiminnassa.

Viime keskiviikkona Eero Savonen toi leipomolta viisi säkillistä leipää. Monen ensireaktio oli, että joku toinen tarvitsee tätä enemmän.

Kalliolanrinteellä asuvat Lars-Erik Söderlund ja Raija Hanste-Söderlund ottivat leipää sen jälkeen, kun asian hienosti esitellyt Timo sanoi sen olevan ekoteko.

– Jaetaan varsinkin vähävaraisille, jotka tarvitsevat, mutta sitten jos heitä ei ole tässä, niin mekin voimme ottaa. Se on kauheaa, jos leipää pannaan roskiin, Raija Hanste-Söderlund antoi kiitosta hienosta toiminnasta.

Monen leipäkärryn ohitse kävelleen ensireaktio oli, että joku toinen tarvitsee tätä enemmän, mutta leipää jakamassa ollut D-asema Kallion työharjoittelija Timo perusteli, että leivän ottaminen on ekoteko. Mika Hamari

Monet muut kävijät korostivat samoin ympäristönäkökulman tärkeyttä. Jukka ja Anne kertoivat ostavansa salaattia Kirkon Ulkomaanavun WeFoodista. Nyt D-asemalta he ottivat mukaansa ciabattaa ja hapanjuurileipää.

– Seuraan ahkerasti näitä hävikkiruoka-asioita. Siinä on se etu, että hävikkiruoka vähenee ja se on edullisempaa, Jukka kertoi.

Diakonissalaitoksen arvoja ovat lähimmäisenrakkaus ja tasa-arvoinen huolenpito kaikista. Anne nosti hävikkileivän jakamisen lisäksi myönteisenä esille myös D-asema Kallion muun toiminnan, josta hän oli ottanut edellisellä viikolla esitteen.

– Tässä on kaikkea, mölkkyä ja keskustelua. Otin sen esitteen mukaan yhdelle ystävälleni, joka valittaa kovasti yksinäisyyttään.

Hyvä laitetaan kiertämään. Kaura- ja vehnäleipää mukaansa ottanut Ronja Huovinen, 26, kertoi vievänsä leivät kotiin perheelleen. Tämä oli nyt kolmas noutokerta, sillä D-asema on koulumatkan varrella ja koulu loppuu sopivasti samaan aikaan.

– Aluksi kysyin, onko tämä ihan kaikille, kun minulla ei ole mikään hätä. Kun sanottiin, että todellakin, niin se on lämmittänyt tosi paljon. Koko porukka hymyilee, kun tulen kotiin, että hei, katsokaa, sain taas leipää.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut