"Pelon ilmapiirin luomista pidettiin tärkeänä, jotta kansa hyväksyy rajoitustoimet" – Koronan kääntöpuoli -kirjan tekijöiden mukaan koronakeskustelua on pyritty Suomessakin rajoittamaan

Koronakirja: Uutuuskirjan kirjoittajien mielestä viruksen ja rajoitustoimien uhreja ei pitäisi niputtaa.

Porvooseen muuttaneet Mark Mallon ja Venla Saalo ovat kustantaneet Koronan kääntöpuoli- teoksen. He ovat myös kirjoittaneet yhden kirjan neljästä artikkelista. Samu Karvala

Samu Karvala

Koronan kääntöpuoli on keskustelunavaus”.

Kun kirjan käsittelemä kriisi on kestänyt jo yli 1,5 vuoden ajan, alun lause kuulostaa hiukan kummalliselta.

Se pitää kuitenkin ymmärtää niin, että yhteiskunnallinen keskustelu koronaviruspandemiasta ja etenkin siitä johtuneista rajoitustoimista on ollut länsimaisissa demokratioissakin vähäistä. Valtamedioissa on kaikunut järkevä suojelevan hallinnon ääni ja someen on pakotettu rajoituksia arvostelleiden ”kulkutautimyönteisten” äänet.

– Keskustelun rajoittaminen on lisännyt yhteiskunnan kahtiajakautumista. Saksassa tämä näkyy selvästi, Suomessa ei onneksi vielä samalla tavalla, kustantajat Mark Mallon ja Venla Saalo arvioivat.

Mallon ja Saalo tuntevat Saksan tilanteen hyvin, sillä he ovat asuneet siellä noin puolet koronapandemian ajasta.

– Saksa ei ole enää sama maa kuin ennen koronaa. Viranomaisvalta on kasvanut, poliisiväkivalta lisääntynyt ja mielenosoittajat leimataan äärioikeistolaisiksi koronankieltäjiksi, Mallon arvioi.

Saksa ei ole enää sama maa kuin ennen koronaa.

Lääkäriryhmä vaatii lasten ja nuorten rokotusten lopettamista – näin THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek vastaa väitteisiin

Kirjan artikkeli Kriittinen journalismi ja poliittinen pelko arvostelee muun muassa median otetta koronakriisin käsittelyssä. Kun yleensä vallalla ovat moniarvoisen ja faktoja tarkistavan tiedonvälityksen kriteerit, ryhdyttiin koronakriisissä miltei yhteistyöhön valtion kanssa ja pelottelemaan kansalaisia kuin sotatilaan.

– Kuulin keväällä 2020 radio-ohjelman, jossa käsiteltiin koronan tartuntakuolleisuutta ja todettiin sen olevan pieni, odotin tämän vaikuttavan uutisointiin ja koronarajoituksiin. Sillä ei ollut mitään vaikutusta, esimerkiksi Saksassa on vuotanut julki sisäministeriön papereita, joissa pidettiin tärkeänä pelon ilmapiirin luomista, jotta tiukat rajoitustoimet saisivat kansan hyväksynnän, Mallon kertoo.

Pelkoa on Suomessakin pidetty yllä tähän syksyyn asti, vasta noin kaksi viikkoa sitten Suomen hallitus ja suurimmat mediat arvioivat koronakriisin olevan kohta ohi. Nyt luulisi keskustelulle ja menneen arvioinnille olevan enemmän tilaa.

– Kirjamme ilmestyi noin kaksi kuukautta sitten. Sitä ei ole vielä juurikaan huomioitu medioissa, mutta olemme saaneet yksittäisiltä lukijoilta mukavasti palautetta, enimmäkseen positiivista.

Mallonin ja Saalon mielestä taudin uhrit ja rajoitustoimenpiteiden uhrit olisi pidettävä koronakeskustelussa erillään.

– Rajoitustoimia perusteltiin sairaaloiden ylikuormituksella, mutta tällaista tilannetta ei tullut. Sen sijaan rajoitusten aiheuttamat vahingot ihmisten toimeentulolle ja vapaudelle ovat olleet kiistattomia.

Salaliittoteorioissa on yksi huolestuttava ja jopa vaarallinen piirre, sanoo tutkija – näin teoriat syntyvät ja leviävät Suomessa: "Täytyy uskoa siihen, että..."

Saksassa, kuten Suomessakin, tiukkoja koronarajoituksia perusteltiin etenkin vanhusten ja riskiryhmien suojelemisella. Suomessa ikäihmisten kuolleisuus jopa aleni niin sanotulta normaalitasolta. Ruotsin kevään 2020 kuolemantapausten määrä oli toki piikki, mutta selittyi ilmeisesti osin aiempien vuosien matalilla luvuilla. Koronapandemian ensimmäinen aalto hiipui kaikkialla kesäksi 2020 riippumatta valituista rajoitustoimista.

Entä mitä tapahtuu seuraavaksi? Nyt kun valtiot ovat harjoitelleet sulkutiloja ja muita rajoitustoimia, millä perusteilla niihin tartutaan tulevaisuuden kriiseissä, onko kynnys korkeampi vai matalampi? Mallon ja Saalo toivovat, että koronarajoitustoimenpiteiden hyödyistä ja haitoista käytäisiin kunnollinen, tieteelliseen näyttöön perustuva keskustelu. Esimerkiksi monien maiden harjoittaman lasten koronaeristämisen aiheuttamia terveysongelmia pitäisi verrata saatuihin hyötyihin.

– Etenkin lasten mielenterveydelle aiheutuneet vahingot pelottavat ja niitä on vähätelty.

Koronakriisin vaikutukset länsimaisten ihmisten toimintatapoihin jäävät nähtäväksi. Vai tuleeko vastareaktio, iloinen 2020-luku, jolla taas riemuitaan yhdessä ja pussaillaan ventovieraita.

– Saksassa on jo alettu kättelemään, ihan sen vuoksi, että se on ollut niin pitkään kiellettyä, Mallon hymähtää.

THL muutti maskisuositustaan, näissä tilanteissa maskin kannattaisi nyt olla kasvoilla – "Etenkin, jos sinulla ei ole koronarokotusta"

Mikä?

Koronan kääntöpuoli

Pienkustantaja Säröttären ensimmäinen julkaisu.

Kirja koostuu neljästä artikkelista, jotka pyrkivät tarjoamaan kriittisiä näkökulmia keväällä 2020 alkaneeseen koronaviruskriisiä koskevaan uutisointiin, politiikkaan ja yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Kirjoittajina toimivat kustantajien Mark Mallonin ja Venla Saalon lisäksi Leena Valmu, Mikko Heikkilä ja Merja Rantala.

Kirjoittajat sanoutuvat irti salaliittoteorioista ja tiedevastaisesta ajattelusta.

Kirjan julkistamistilaisuus järjestettiin Helsingissä.

Näin lasten koronarokotuksia vastustava lääkäriryhmä toimii Suomessa –  helsinkiläinen erikoislääkäri kertoo, miten ajatusmaailma näkyy hänen vastaanotollaan

Koronan pitkäaikaisoireista kärsivien poliklinikalla vain vähän potilaita – Oirekirjo on laaja: uupumusta, aivosumua, huimausta, hengenahdistusta, yskää, masennusta...

Karvojen lähtöä, psyykkisiä häiriöitä... – Hus: koronavirustauti voi aiheuttaa monenlaisia pitkäaikaisoireita

"Keskustelun tarve on iso" – Helsinki laajentaa uutta mielenterveyspalvelua, koronan vuoksi osa avuntarvitsijoista "katosi"

Kommentoi

Mainos: Helsingin Uutiset

Pääkaupungin keskusta on edelleen the place to be – katso tästä ytimen tarjonta

| Päivitetty

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut