Alueet: Kanava erottaa Verkkosaaren rakennetun eteläosan ja toistaiseksi rakentamattoman pohjoisosan. Kiviportailta pääsee suppailemaan.
Verkkosaaren kanava on valmistunut Kalasatamassa kauppakeskus Redin pohjoispuolella.
Kanava erottaa jo pitkälle rakennetun Verkkosaaren eteläosan alueen pohjoisosasta, joka on vielä tyhjää tonttimaata.
Toistaiseksi kulku kanavan pohjoispuolella olevilla oleskelutasanteille on estetty.
– Kävelyväylän on tarkoitus avautua tämän vuoden lopussa kun vielä katu- ja esirakentamisurakka valmistuu, viestii projektinjohtaja Hannu Asikainen sähköpostitse.
Kanavan vesisyvyys on noin 1,5 metriä ja se on noin 200 metriä pitkä.
Veneellä rantautuminen ei ole mahdollista, mutta vedenpinnan tasolle laskeutuvien kiviportaiden kautta voi nousta esimerkiksi kanootin tai sup-laudan kyytiin.
Tasanne ei ole virallinen uimapaikka.
Tasanne ei myöskään ole virallinen uimapaikka.
Kalasataman alue on ennen satamatoimintaa muodostunut useammasta eri saaresta.
Alueelle rakennettavilla kanavilla on haluttu tuoda alueen vanhat saaret kuten Verkkosaari, Sompasaari ja Nihti takaisin kaupunkikuvaan.
Verkkosaaren alueen rakentaminen jatkuu kanavan pohjoispuolella.
Alueelle tulee asuntoja noin 3 500 ihmiselle.
Alueelle tulee niin vapaarahoitteista omistus- ja vuokra-asumista, asumisoikeusasumista sekä valtion tukemaa vuokra-asumista.
Asuntojen rakentaminen alkaa vuoden 2022 aikana.
Alueelle rakennetaan myös 330 lapselle tarkoitettu päiväkoti. Sen rakennustyöt ovat alkaneet kesäkuussa. Päiväkodin on määrä olla valmis vuoden 2023 alussa.
Verkkosaaren jo pitkälle rakennetusta eteläosasta tulee valmistuttuaan noin 2 000 asukkaan asuinalue.
Kaikkiaan Kalasatamaan noin 170 hehtaarin ranta-alueelle rakennetaan koti noin 30 000 asukkaalle. Työpaikkoja alueelle tulee yli 10 000 työpaikkaa.