Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Koronakurimus rapautti Kirsin kuntoa, riensi heti hikitreeniin – "Tuntuu, että elämä alkaa uusiksi"

Liikunta: Koronarajoitusten purkaminen on monelle helpotus.

Koronarajoitusten purkaminen on saanut ihmiset palaamaan muun muassa harrastusten pariin. Normaalin arkeen palaaminen on monille iso muutos. Se muuttaa arjessa monen asian, joidenkin arjessa lähes kaiken.

Liikuntaseura Herttoniemen Syke aloitti ohjatut liikuntatunnit syyskuun alussa lähes vuoden tauon jälkeen.

Hertsikan ala-asteen koululla voimatreeni-tuntia vetävä Sonja Lyly sanoo, että tuntien alkamista on odotettu.

– Ihmiset ovat olleet todella iloisia, että pääsevät taas jumppaamaan.

Herttoniemen koululla jumppaamaan tullut Kirsi Alariesto sanoo, että rajoitusten purkaminen muuttaa elämässä monta asiaa.

Tuntuu, että elämä alkaa kuin uusiksi.

– Ihan huippua päästä nyt jumppaamaan. Rajoitusten purkaminen muuttaa koko elämän. Vapaa-ajalla en ole voinut tehdä kenenkään kanssa mitään enkä tavata ketään. Pelkäsin, että vaarannan muiden terveyden. Työskentelen asiakaspalvelussa ja työssäni olen ihmisten kanssa tekemisissä.

Vuoden jumppatauko on Alarieston mukaan rapauttanut kuntoa.

– Tämä tekee niin hyvää. Tuntuu, että elämä alkaa kuin uusiksi.

Pia Viljakainen iloitsee rajoitusten purkautuessa liikuntaharrastusten alkamisen lisäksi myös kulttuuritapahtumista.

– Korona köyhdytti elämän. Leffaankaan ei päässyt. Ihanaa, että kaikki taas alkaa.

Omaa kuntoaan Viljakainen on koronan aikana yrittänyt ylläpitää jumppaamalla kotona.

– Mutta se ei ole sama kuin että se joku muu hikoilee tunneilla vieressä.

Virpi Luoma sanoo kaivanneensa erityisesti sosiaalisia kontakteja.

– Kiva päästä jälleen normaaliin arkeen kiinni. Nyt voi taas nähdä ystäviä sekä juhlistaa merkkipäiviä.

Luoman työpaikalla käytössä on edelleen hybridimalli, puolet lähi- ja puolet etätyötä. Sekin tuntuu hyvältä.

– Etätöissä pystyy hyödyntämään etätyön etuja. Kun työmatkat jäävät pois, säästyy aikaa. Harrastuksiin pystyy siirtymään nopeammin.

Samaa sanoo Marja Olli.

– Töissä puhuimme juuri toimistopäivistä. Olisi kiva, että lähityöhön ei siirryttäisi ihan kokonaan. Etätyö tuo liikkuvuutta arkeen.

Voimatreeni-tunnille osallistui viikolla reilut kymmenen jumppaajaa. Ensi viikolla tilanne voi olla toinen, sillä henkilömäärärajoituksia ei perjantaista eli lokakuun alusta alkaen enää ole.

Korona-aika on verottanut Herttoniemen Sykkeen jäsenmäärää huomattavasti. Jäseniä on normaalisti ollut noin 200, enää reilut 100.

– Porukkaa on karsiutunut paljon pois. Korona on pelottanut ihmiset, mutta saattavathan ne tulla vielä takaisin. Tunteja ei saanut keväällä pitää ja viime syksynäkin se oli vähän niin ja näin, toteaa seuran puheenjohtaja Ulla Pihl.

Puheenjohtajan mukaan liikuntatuntien alkaminen on ollut monelle odotettu juttu.

– Monet ovat sanoneet, että ihanaa päästä pitkästä aikaa tanssimaan. Tunneilla on ollut todellista liikkumisen riemua, kertoo itsekin tunteja vetävä Pihl.

Tämän viikon maanantaina palvelukeskukset avasivat lähes kaikki kiinni olleet palvelunsa, kuten kuntosalit, ravintolat ja avoimen ryhmätoiminnan. Suurempia tapahtumia ja tilaisuuksia ei vielä toistaiseksi järjestetä. Säädökset ovat voimassa vuoden loppuun.