Siniset keräsi Helsingissä vain 259 ääntä – nyt johtoon astui Paloheinässä asuva pörssiyhtiön toimitusjohtaja: "Päämäärä on palata eduskuntaan"

Politiikka: Sinisten uusi puheenjohtaja Petri Roininen haluaa vauhtia Helsingin katutöihin ja varmistaa opettajien työrauhan.

Petri Roinisen johtamilla sinisillä ei ole tällä hetkellä yhtään kansanedustajaa. Sininen tulevaisuus
Aapo Siippainen

Aapo Siippainen

Helsinkiläinen Petri Roininen, 57, valittiin syyskuussa Siniset-puolueen puheenjohtajaksi.

Mikä sai Paloheinässä asuvan pörssiyhtiön toimitusjohtajan kiinnostumaan puolueesta, joka on kutistunut Suomen pienimpien joukkoon?

– Olen ollut järjestötyössä 20 vuotta ja kokoomuksen varavaltuutettuna vuosina 2013–2017. Tämä oli looginen jatkumo, kun aloin etsiä kokoomukselle vaihtoehtoa, Roininen kertoo.

Siniset syntyi kesällä 2017, kun perussuomalaiset jakautui kahtia. Puolueella oli aluksi hallitusvastuuta ja kansanedustajia, mutta viime kesän kuntavaaleissa kannatus jäi 0,1 prosenttiin. Helsingissä puolue oli vaaliliitossa kristillisdemokraattien kanssa ja sai 259 ääntä. Ainoastaan Pohjois-Karjalan kunnista paikkoja irtosi neljä.

– Talousliberaalina, mutta arvokonservatiivisena liikkeenä siniset on erittäin pieni puolue. Kuin re start up -yritys – rakennamme uutta alkua. Päämäärä on palata eduskuntaan kevään 2023 vaaleissa. Aistin orastavaa innostumista. Haluamme haastaa isommat puolueet.

Roininen puhuu etenkin työelämän uudistamisesta, yrittäjyydestä ja tavallisten suomalaisten osakkeenomistajien verotuksen keventämisestä.

Puheenjohtaja haluaa kiinnittää huomiota opettajien työkuormaan ja jaksamiseen. Hän on huolissaan siitä, että yhä useampi opettaja on harkinnut alanvaihtoa.

– Hallituksen tulisi palauttaa työrauha opettajille. Koulun tehtävä ei ole toimia sosiaalitoimistona ja ongelmien hoitolaitoksena tai vahtia ideologioiden toteutumista. Koulun päätehtävä on opettaa lapset lukemaan, laskemaan ja käsittelemään itse etsittyä tietoa kriittisesti.

Roininen pelkää, ettei opettajilla ole tarpeeksi aikaa opettaa.

– Pahimmillaan oppimistulokset laskevat ja parhaat oppijat turhautuvat. Meillä on ollut Pisa-raporttien mukaan hyviä oppimistuloksia. Viimeisen vuosikymmenen aikana on lähdetty luisumaan. Tilanne on hävettävä.

Helsingissä Roininen haluaisi nopeuttaa esimerkiksi keskustan katutöiden valmistumista.

– Helsingissä on auki liian monta kuoppaa kerralla. Hyvä kun infraa laitetaan kuntoon, mutta kun tie avataan, se pitäisi saada valmiiksi tehokkaasti ja panna kiinni. Näin tehdään maailmalla. Työmaiden kilpailutuksessa aikataulun pitäisi olla yhtä iso kriteeri kuin hinta. Myöhästymisestä seuraisi iso sanktio. Tilanne jatkuu niin pitkään, kunnes ihmisten odotusajalle autoissa aletaan laskea hintaa.

Roinisen käsityksen mukaan työmaita avataan kerralla useita, jotta jossain olisi jatkuvasti tehtävää.

– Paras esimerkki on Mannerheimintiellä Oopperatalon kohdalla. Olen ajanut työmaa-aikana siitä useasti, mutta koskaan kukaan ei ole ollut tekemässä mitään. Myös Paloheinässä Alepan kohdalla työmaa on ollut auki ties kuinka kauan. Kyse on kaupungin ohjausjärjestelmästä, ei siitä tehdäänkö työ hyvin vai huonosti.

Roininen uskoo, että Helsinki pystyisi alentamaan kuntaveroa.

– Kuntavaaleissa kuului puhetta verojen alentamisesta, mutta sen jälkeen on ollut kovin hiljaista. Kaupunki omistaa toimistotiloja ja asuntoja sekä erilaisia yrityksiä. Niitä voitaisiin myydä pois. Miksi pitää rahat kiinni seinissä, kun ne voisi käyttää esimerkiksi lääkäripalveluihin.

Kuka?

Petri Roininen

57-vuotias Investor House Oy:n toimitusjohtaja.

Asuu Paloheinässä.

Perheeseen kuuluu vaimo ja kaksi lasta.

Kirjoittanut kirjoja yrittäjyydestä, asumisesta ja talouspolitiikasta.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut