Matti Bergendahl äänestettiin Husin toimitusjohtajaksi

Kuvituskuva. Arkisto/Jussi Vehkasalo

Sirpa Repo

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) valtuusto on valinnut Husin uudeksi toimitusjohtajaksi Matti Bergendahlin, 55.

Hänen valintansa varmistui vasta äänestyksen jälkeen. Siinä Bergendahl voitti Markku Mäkijärven.

Ääniä oli käytössä yhteensä 1 089. Niistä Bergendahl sai 670 3/5 ääntä ja Mäkijärvi 418 2/5 ääntä.

Uuden toimitusjohtajan aloituspäivä ei ole vielä tiedossa. Se vahvistetaan Husin hallituksessa marraskuun lopussa.

Dosentti, lastentautien erikoislääkäri Bergendahl on toiminut Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin johtajana viime vuodesta alkaen. Realia Group -konsernin toimitusjohtajana hän toimi 2015–2019, Mehiläinen Oy:n toimitusjohtajana 2005–2014 ja Mehiläisen emoyhtiö Ambea-konsernin eri johtajaviroissa 2007– 2014.

Mäkijärvi on Husin pitkäaikainen johtajaylilääkäri. Hän on ollut virkaatekevänä toimitusjohtajana sen jälkeen, kun edellinen toimitusjohtaja Juha Tuominen jäi yllättäen sairaseläkkeelle.

Husin hallitus esittää toimitusjohtajaksi Matti Bergendahlia – Markku Mäkijärvi hävisi äänestyksen

Husin hallitus oli esittänyt Bergendahlin valitsemista. Sekin päätös tehtiin äänestämällä.

Husin toimitusjohtajaksi 12 hakijaa – lähes puolet Husin sisältä

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut