Jalkapallo: Puotinkylän Valtin yhteiskunnallinen arvo laskettiin rahassa.
Yli 10 miljoonaa euroa.
– Tulokset ovat erittäin mairittelevat meille. On kiva havaita, että tuotamme todistetusti hyvinvointia yhteisömme ihmisille ja olemme tätä kautta myös yhteiskunnallisesti vaikuttava seura, Puotinkylän Valtin toiminnanjohtaja Kennet Holmström kertoo tuoreen UEFA SROI -mallinnuksen tuloksia.
Mallinnus on työväline, jolla mitataan jalkapalloon sijoitetun pääoman sosiaalista tuottoa rahassa.
Palloliiton ja UEFA:n teettämän mallinnusraportin mukaan Puotinkylän Valtti tuo vuosittain terveydenhuoltoon yli 3 miljoonan euron säästöt muun muassa alentamalla riskiä sairastua sydän- ja verisuonitauteihin, tyypin 2 diabetekseen, syöpään ja mielenterveysongelmiin.
– Mallinnuksella haluamme osoittaa, mikä merkitys alueellisilla seuratoimijoilla on kaupungin asukkaiden hyvinvoinnille, Palloliiton kehityspäällikkö Taneli Haara kertoo.
Mallinnus pohjautuu seitsemän eurooppalaisen yliopiston yli sataan akateemiseen tutkimukseen. Niiden pohjalta on tuotettu noin 150 kohdan mittaristo, johon mallinnus lopulta perustuu.
Valtin toiminnan sosiaaliset hyödyt ovat lähes miljoona euroa: vapaaehtoistyön arvo, koulutustulokset, syrjäytymisen ennaltaehkäisy ja rikollisuuden lasku.
– Meillä on yli sata valmentajaa, joista kokopäivätoimisia on kahdeksan. Lisäksi toimisto työllistää kaksi henkilöä, toiminnanjohtaja listaa.
Taloudellinen hyöty tuo kymmenestä miljoonasta loput kuusi miljoonaa.

Valtin Dieudonna Mavunda valmentaa 2011 ja 2008 syntyneitä poikia. Hän vietti lapsuutensa lastenkodissa muun muassa Pitäjänmäessä. Hänelle seuratoiminta on opettanut elämän tärkeimmän asian, toisten kunnioituksen.
– Jokainen lapsi kaipaa aikuisen ohjastusta, huolimatta siitä kuinka lahjakas urheilija on tai missä seurassa hän pelaa. Urheiluyhteisö opettaa kasvavalle lapselle elämän kannalta supertärkeitä asioita; arvoja, kunnioitusta ystäviä ja seurayhteisöä kohtaan, Dieudonna Mavunda kertoo.
Puotinkylän Valtti liikuttaa noin 900 lasta ja nuorta, minkä lisäksi seurassa harrastaa lähes kolme sataa aikuis- tai senioriharrastajaa.
– Liikutamme alueellisesti kolmivuotiaista alkaen, vanhin seniorifutaaja on 76-vuotias. Kenttämme on koulun vieressä. Lähes kaikilla täällä on kosketus seuraan, Holmström sanoo.
Seuran tämän hetken nimekkäin kasvatti on Tuija Hyyrynen, joka pelaa ammattilaisena Italian Juventuksessa.