Uudenlainen kahvila löi Anna-Kaisan ja Pipsan ällikällä Helsingissä – "En ajatellut, että täällä olisi tällainen paikka"

Anna-Kaisa ja Pipsa tulivat varta vasten uuteen kahvilaan Itä-Pasilaan. Marjo J. Rämö

Marjo Rämö

Rubikin kuutiota muistuttavia kirkkaan keltaisia leivoksia, kaikenkirjavia macroneja ja kahvia kirkkaan punaisesta espressokoneesta.

Voisi kuvitella, että nyt ollaan Pariisin tai Amsterdamin trendikkäimmillä kaduilla tai edes Punavuoressa. Vaan ei – kaikki tämä tarjoillaan itäpasilalaisen betonijärkäleen kivijalassa K-Market Pasaatin yläkerrassa.

– Tämä on upea retrofuturistinen paikka, jonne tällainen sopii erinomaisesti, sanoo kahvilan toinen yrittäjä Marko Peck Asemapäällikönhovin kivijalassa elokuussa auenneesta kahvilastaan.

Hän ja toinen yrittäjistä, Dario Nascimben, ovat kaivanneet alueelle myöhään auki olevaa, ainutlaatuista kahvilaa.

Sopiva tila vapautui Asemapäällikönhovista, samaisesta yhtiöstä, jossa miehet sekä asuvat, ja josta he ovat hankkineet sijoitusasuntoja.

– Myöhään auki olevia kahviloita on vähän koko Helsingissä. Esimerkiksi Amsterdamissa ja Hongkongissa sellaiset ovat yleisiä, sanoo useissa eri kaupungeissa asunut Peck.

Peck kertoo asiakkaiden löytäneen paikan, osa tulee kauempaakin. Etenkin viiden jälkeen porukkaa riittää.

Omaleimaisuus on ollut konseptisuunnittelun lähtökohta ja se, jolla kaksikko uskoo pärjäävänsä. Pahvimuki kahvin ja viinerin saa alakerran ruokakaupasta.

Mangoa ja kookosta sisältävä leivos kerää kehuja. Marjo J. Rämö

Uuden kahvilan konsepti ja sijainti hämmentää myös keskiviikkoiltapäivän asiakkaat Anna-Kaisan ja Pipsan.

– Hämmentävä, ja yllättävä, naiset toteavat asettautuessaan Asemapäällikönkadun yläkannella olevan kahvilan terassille.

– En ajatellut, että täällä olisi tällainen paikka, toteaa Pipsa, joka on kahvilassa ensimmäistä kertaa.

Triplan jättiravintola sulki ovensa lopullisesti – tilalle julkkisten suosimasta Locanda Scappista tuttua ruokaa

Hän pohtii, löytävätkö asiakkaat paikan ja tuleeko siitä kannattava.

Pienen kävelymatkan päässä Pasilan asemasta sijaitsevaan kahvilaan on helppo tulla. Outrun tarjoaa myös vaihtelua Triplan ketjuravintoloille, naiset toteavat.

Anna-Kaisa on ollut Outrunissa aiemminkin. Hän kuuli paikasta ja sen vegaanisista macroneista sosiaalisen median kautta. Muualta Helsingistä ei sellaisia kuulemma saa.

Barista Bettina Rissanen vie tilauksen asiakkaille Outrunin terassille. Marjo J. Rämö

Vitriinin värikkäät herkut ovat tosiaan vegaanisia ja gluteenittomia. Vegaanisuus on kuitenkin määritelmä, jolla omistajat eivät halua kahvilaansa tuoda esille. Se voisi karkottaa osan asiakkaista.

– Usein vegaaniset leivokset mielletään raakakakuiksi, niitä meillä ei ole.

Leivokset syntyvät Pariisissa oppinsa saaneen ”leivosmestari” Rommel Reyesin hyppysissä. Hän käyttää raaka-aineina erilaisia mousseja ja luottaa sokerin sijaan enemmänkin makuihin.

Valikoima on suppea, yrittäjät sanovat panostavansa määrän sijaan laatuun.

Suuria ennakkotilauksia on jo kyselty, mutta tällä hetkellä keittiötilat eivät riitä sellaisiin. Take-away myyntiä kuitenkin on. Suurempaa keittiötä etsitään parhaillaan.

Terassilla Pipsa lohkaisee ensimmäisen palasen keltaisesta leivoksestaan, johon on kätketty muun muassa mangoa ja kookosta.

– Ihan sairaan hyvää, hän toteaa tyytyväisenä.

Marko Peck (oik. edessä) ja kumppaninsa Dario Nascimben (kesk.) asuvat samassa kerrostalossa, josa kahvila sijaitsee. Kahvilan leivokset ovat Rommel Reyesin (oik. takana) käsialaa. Barista Bettina Rissanen valmistaa kahvin ja teen sekä hoitaa tarjoilun. Marjo J. Rämö

Juttua korjattu 13.10. klo 17.25. Poistettu tieto, jonka mukaan Marko Peck olisi suunnitellut kahvilan sisustuksen.

Lue vielä:

Onko tässä Helsingin seuraava trendialue? –  "Yksiön hinnalla kaksio"

Kova treenimuoto valtasi Itä-Pasilan kadut ja pihat – "Pitää ylittää omat pelkonsa"

"Tällä hetkellä meillä ei ole vahvistettua aikataulua" – Uuden Lidlin avaaminen Vallilaan viivästyy

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut