Korkein hallinto-oikeus ei tällä viikolla myöntänyt valituslupaa Bunkkeria koskien.
Kaupunginvaltuusto päätti huhtikuussa 2018 Bunkkerin myymisestä SRV Rakennus Oy:lle. Hankkeesta korkeimpaan hallinto-oikeuteen tehty valitus hidasti kuitenkin sen toteuttamista. Kaupunki on valituksesta huolimatta edistänyt hanketta koko valitusprosessin ajan. Kaupungin arvion mukaan hankkeen toteuttamiselle ei ole nyt esteitä.
Bunkkeri on yksi Jätkäsaaren maamerkeistä ja valmistui sataman varastoksi vuonna 1972.
Hankkeen toteuttamista on edeltänyt vuosia kestänyt valituskierre.
Lue: Jätkäsaaren uimahalli viivästyy jälleen – Bunkkerista valitettiin KHO:een
Entiseen varastorakennukseen ja sen uusiin kerroksiin on tarkoitus rakentaa asuntoja, uimahalli ja liikuntatiloja.
Liikuntatilat ovat valmiit aikaisintaan vuonna 2025. Bunkkerin kokonaisuuden viivästymisen takia Kalasataman peruskoulun liikuntatiloiksi on jo rakennettu väliaikainen liikuntahalli Jätkäsaaren liikuntapuiston yhteyteen. Halli on käytössä uusien liikuntatilojen valmistumiseen asti.