Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Yle: Oppivelvollisuuden laajentaminen maksaa vuodessa 10 miljoonaa enemmän kuin piti – "Kukaan ei saa hankittua tietokonetta tuolla hinnalla"

Oppivelvollisuuden laajentaminen maksaa vuosittain 10 miljoonaa euroa enemmän kuin Opetushallitus arvioi etukäteen, uutisoi Yle. Syynä ovat etenkin arvioituja kalliimmat materiaalihankinnat.

Oppivelvollisuus laajeni tänä vuonna kattamaan myös toisen asteen eli lukion tai ammatillisen koulutuksen. Samalla oppimateriaalit ja -välineet, kuten lukiolaisten kirjat ja tietokoneet sekä ammatillisen koulutuksen työvälineet, muuttuivat maksuttomiksi.

Oppivelvollisuuden laajennukseen on varattu 129 miljoonaa euroa vuodessa.

Esimerkiksi Helsingissä laajempi oppivelvollisuus on maksamassa 1–1,5 miljoonaa euroa enemmän kuin alkuperäisissä suunnitelmissa, sanoo Ylelle lukioista ja ammatillisesta koulutuksesta vastaava johtaja Arja Kukkonen.

– Vaikuttaa siltä, että valtiolta saatava rahoitus ei tule riittämään. Tulemme ylittämään sekä tietokoneiden että oppimateriaalien osalta, sanoo Kukkonen.

Ylen jutussa esimerkiksi otetaan tietokoneet: Opetushallitus arvioi yhden koneen maksavan 306 euroa, kun taas Helsingin kaupungin ostamien tietokoneiden hinnaksi tuli lopulta keskimäärin 432 euroa.

– Kukaan ei saa hankittua tietokonetta tuolla hinnalla. Ei edes Helsingin kaupunki saa, vaikka iso tilaaja onkin, sanoo Kukkonen.

Uudistusten odotettua kalliimpi hintalappu ei sinänsä ole yllätys, sillä Kuntaliitto on jo etukäteen varoittanut asiasta useaan kertaan. Toukokuussa 2020 Kuntaliitto arvioi, että oppivelvollisuuden laajentaminen maksaa runsaat 147 miljoonaa euroa eli lähes 20 miljoonaa euroa enemmän kuin Opetushallituksen laskelmassa. Pari vuotta aiemmin Kuntaliitto arvioi kustannusten nousevan jopa 180 miljoonaan.