Matkailu-, ravintola- ja tapahtuma-alan yrityksillä loppuvuosi näyttää heikolta. Puolella alan yrityksistä liikevaihto alenee vähintään 20 prosentilla.
Näin arvioidaan Matkailu- ja Ravintolapalvelut (MaRa) ry:n tiedotteessa, joka perustuu jäsenkyselyyn.
Ravintolarajoitukset pääkaupunkiseudulla, Varsinais-Suomessa, Päijät-Hämeessä, Pohjanmaalla ja Satakunnassa aiheuttavat huolta alan yrittäjissä pikkujoulukaudesta, joka on ravintola-alan vuoden tärkein sesonki. Rajoitukset ovat voimassa alueella, jonka osuus Suomen ravintola-alan liikevaihdosta ja työllisyydestä on yli 50 prosenttia.
– Pikkujoulukaudesta on mahdollisuus tulla erittäin hyvä. Ravintoloita koskevat rajoitukset on kumottava, kun noin 80 prosentilla väestöstä on ollut mahdollisuus saada täysi rokotesuoja. Koronatodistus toimii välivaiheena hetken aikaa, mutta rajoitukset on purettava viivytyksettä kokonaan. Koronatodistusta ei voida käyttää perusteena jatkaa ankaria ravintolarajoituksia, korostaa tiedotteessa MaRan toimitusjohtaja Timo Lappi.
Lappi toteaa, ettei ravintola-ala voi olla ainoana toimialana ankarien rajoitusten piirissä sairaanhoidon kuormittumisen vuoksi, kun samaan aikaan osa väestöstä ei ota rokotetta ja virus leviää rakennustyömailla ja teollisuuslaitoksissa.
– Matkustusrajoitusten jatkuminen vuoden loppuun oli suuri pettymys jäsenyrityksillemme. Epävarmuus varjostaa loppuvuoden näkymiä toimialasta riippumatta kaikilla niillä jäsenyrityksillämme, joiden asiakkaista merkittävä osa on ulkomaalaisia matkailijoita ja liikematkailijoita, Lappi jatkaa.
Toimitusjohtajan mukaan talven varaustilanne näyttää kuitenkin hyvältä matkailukeskuksissa.