Haluaisitko olla Blankku, Huominen, Syyshalla tai Malminkartano? – Tällaisiin sukunimiin suomalaiset tahtovat nyt vaihtaa nimensä

Onko tämä vauva tuleva Taivaanvalo, Avosuo vaiko Tuulenselkä? Näin voi hyvinkin olla, sillä erikoisia uudissukunimiä haetaan nyt tavallista enemmän. Aapo Siippainen/Arkisto
Jari Pietiläinen

Jari Pietiläinen

Suomalaiset ovat nyt intoutuneet vaihtamaan sukunimiään kokonaan uusiin versioihin.

Digi- ja väestötietoviraston käsittelyssä on parhaillaan kymmenittäin uudissukunimiä, joita ei tällä hetkellä ole kellään elävällä henkilöllä.

Syitä nimenmuutoksiin on useitakin: joku esimerkiksi voi kokea nykyisen nimensä hankalana rasitteena – tai sitten pariskunta voi valita naimisiin mennessään yhteisen, kokonaan uuden nimen.

– Uuden, jo käytössä olevan sukunimen voi hakemuksesta saada käyttöön, jos nimi löytyy omasta suvusta korkeintaan viiden sukupolven takaa, kertoo Yliopiston almanakkatoimiston johtaja Minna Saarelma-Paukkala.

Hän on erityisesti etunimien asiantuntija, mutta on perehtynyt myös sukunimien käyttöön ja historiaan.

Uutta sukunimeä haettaessa on syytä muistaa, että nimen on täytettävä nimilain vaatimukset. Nimi ei saa olla pahennusta tai sekaannusta herättävä.

– Esimerkiksi Paholainen ei arvatenkaan mene sukunimenä läpi. Myöskään yritysten tai yhdistysten nimet estävät samanlaisten nimien käytön. Olen varma siitä, että vaikkapa Marimekko-nimeä itselleen haluava ei saa tahtoaan läpi.

Kokonaan oma lukunsa ovat ne, joilla on maahanmuuttajataustainen nimi: heistä osa on halunnut suomalaistaa sukunimensä.

– Venäläiset ovat viime vuosina hankkineet suomalaisen sukunimen, jotta esimerkiksi työnhaku helpottuisi.

– Somalinkieliset sukunimet ovat toisinaan hyvinkin pitkiä ja näitä on haluttu lyhentää, Saarelma-Paukkala kertoo.

Myös Suomen romanit ovat päätyneet hakemaan supisuomalaisia sukunimiä, jotta heidän työnhakumahdollisuutensa paranisivat.

Maistraatille tehtävä muutoshakemus käy ennen nimen virallistamista lausuntokierroksella oikeusministeriön nimilautakunnassa.

– Lautakunta ei tee päätöksiä, vaan se antaa lausuntoja siitä, onko haettava sukunimi soveltuva otettavaksi käyttöön vai ei, Saarelma-Paukkala muistuttaa.

Uudissukunimellä tarkoitetaan sukunimeä, joka ei ole nykyisin käytössä väestötietojärjestelmän mukaan elossa olevalla henkilöllä.

Nämä nimet hyväksyy Digi- ja väestötietovirasto. Haetusta uudissukunimestä on kuitenkin mahdollisuus tehdä muistutus.

Suomessa on kuluvana syksynä haettu muun muassa seuraavia uudissukunimiä:

Aalea, Aarnituli, Aarnilahti, Aleus, Amirthan, Aranen, Asiller, Ateta, Avosuo.

Balbastre, Benidze, Berghalt, Blankku, Branskij.

Dolgert, Elonvirta, Fengari, Fetjukova, Frääsäri, Gnista.

Haletsi, Hallakallio, Harmoja, Haumo, Hosso, Huominen, Hiekkasaari, Hiidenmieli, Huhtakari.

Jafi, Jakimchuk, Jalovirta, Joenvuo, Joutsenluoto.

Kaaosvirta, Kaikuvuori, Kailaskorpi, Kaledibi, Kalmakuusi, Karhunoja, Karlö, Kauniskallio, Kettulahti, Kiroran, Kokilan, Korpisara, Korteneva, Koskenkara, Koskenlehto, Kultametsä, Kultasaari, Kärkkäjärvi, Käärmekoski,

Lempivuori, Lennamo, Liljasuo, Luutamänty.

Malminkartano, Metsolampi, Metsäkaiku, Metsäkukka, Michenka, Mäentauste.

Niroyan, Nonnen, Peippi, Pellama, Piirojärvi, Punataival, Qandil.

Rautkymi, Renlin, Repokuru, Ristimeri, Roihukallio, Roihula, Rudolfson, Runi, Ruusna.

Saarnilaakso, Sammallaakso, Sannström, Sateenkoski, Seelisch, Silvanius, Sky, Soisalmi, Solavesi, Stankiewicz, Starri, Strømdahl, Syrjäjärvi, Syyshalla, Sädemeri.

Tailamo, Taivaanvalo, Tammenniska, Tiiala, Tulenvuo, Tuulenselkä.

Uhmusberg, Undell, Usvametsä, Usvaneva, Uuhka.

Valomeri, Valross, Varissuo, Viherikkö, Vilkiri, Vintter, Vuorensalo, Vähälahti, Vörgrén, Yansson.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut